Kesän viimeiset festarit(ko)

Tänään starttaa ehkä yksi kesän viimeisistä festivaaleista. Flow08 -festivaaleja on odotettu siitä lähtien kun ensimmäiset kiinnitykset julkaistiin. Kolmen päivän aikana meitä viihdyttää ainakin Múm, CSS, Le Corps Mince de Francoise, Sebastien Tellier, The Roots sekä Crystal Castle. Sunnuntaina esiintymässä ovat muun muassa Cut Copy sekä Plotium 74, mutta meillä on hallussamme ainoastaan perjantaille ja lauantaille oikeuttavat liput. Sunnuntaina matkaamme jo iltapäivästä kotiin.

Tästä kaikesta ja ehkä vähän muustakin tulossa siis kattavaa raporttia heti alkuviikosta.


Kuvat täältä. Kuvaajat L. Brancovitz ja Jussi Hellsten.

Ps. Muista osallistua tähän arvontaan! Ja vielä ehdit vastata myös tähän arvontaan!

PMMP @ Kotkan Meripäivät 27.7.2008

PMMP:n tyttöjen paluuta on odotettu kuin kuuta nousevaa. Ainakin minä olen odottanut. Kun kesän keikat keväällä julkistettiin oli selvää, että jonnekkin on päästävä. Se joku oli sitten lopulta Kotkan Meripäivien keikka sunnuntaina 27.7. Paikkana siis Kotka ja muita esiintyjiä muun muassa Yö sekä Guitar Slingers, joita emme tosin katsoneet.

Kotkan Meripäivien areenakonsertit olivat varustettu merkinnällä K-18. Ehkä tästä syystä minulle tuli pienoisena yllätyksenä se, että alue oli täynnä pieniä lapsia vanhempiensa kanssa. Lisäksi yleisön joukossa oli paljon henkilöitä, jotka olivat tulleet paikan päälle katsomaan Yötä. Lapset ja Yö-fanit eivät aiemmin ole sattuneet kanssani samoille PMMP:n keikoilla, mikä on toisaalta ihan hyvä vain. Ei sillä, että minulla olisi jotakin näitä ihmisryhmiä vastaan.

Mammalomansa päättäneet PMMP:n tytöt huokuivat esiintymisen iloa. Meno oli entisensä, ja esiintymistä oli ilo seurata. Yleisöä taasen ei ollut. Olen aiemmin tottunut siihen, että PMMP:n keikalla voi heittäytyä täysillä musiikin vietäväksi. Kotkassa moista ei kuitenkaan voinut tehdä, johtuen hyvin jähmeästä yleisöstä. Eturivissä varmasti meininkiä riitti, mutta suurin osa yleisöstä seisoi paikallaan ja töllötti lavalle tai ravasi jatkuvasti vessaan tai anniskeluun. Kaiken lisäksi yleisöä oli paikalla hävettävän vähän!

Kotkassa esitetty setti oli varsin perinteikäs. Kuulimme muun muassa kappaleet Päiväkoti, Oo Siellä Jossain Mun, Matkalaulu, Kovemmat Kädet, Rusketusraidat, Matoja, Päät Soittaa, Taiteilia ja Joku Raja. Bändi esitti myös uuden kappaleen, Viimeinen Valitusvirsi, joka ei valitettavasti ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen jäänyt mieleen kummittelemaan. Toisin sanoen, olin ehkä hivenen pettynyt, mutta odottelen silti kuuliaisena muuta uutta tuotantoa. Vaikea uskoa, että PMMP:n biisintekijäporukalla mentäisiin ihan suohon.

Kotkan keikasta jäi yleisön tahmeuden vuoksi vähän nälkäinen olo. Olisi mukava nähdä bändi jossakin toisessa keikkapaikassa ja toisenlaisen yleisön edessä. Saisin varmasti keikasta enemmän irti, jos ympärillä olisi yhtälailla PMMP:n paluusta iloitsevia ja sitä arvostavia ihmisiä. Valitettavasti loppukesän keikoista mikään ei oikein sovi omaan aikatauluuni, joten seuraava tapaaminen siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Sääli.

Kiitokset vielä PMMP:n tytöille oman tyylinsä säilyttämisestä näin äitiydenkin myötä. Ihan samalla tavalla sitä juttua tulee, eikä kieltä ole turhaan siistitty.

Jään innolla odottamaan uutta materiaalia ja toivottavasti pian toteutuvaa uutta kiertuetta.

Miralla on muuten uskomattoman hieno leikkaus hiuksissaan. Melkein kateeksi käy. Ja tyttöjen maku esiintymisasujen suhteen ei petä koskaan.



Kuvat: Sankari

Levyarvostelu: Plutonium 74 - Peittoalueen ulkopuolella

Mietin ennen tätä kirjoittamista, että mihin sitä sitten tätä bändiä vertaisi. No mieleen tuli sitten kaksi bändiä: Risto ja Leevi and the Leavings. Eli jos koskaan ei ole tätä bändiä aikaisemmin kuullut niin jotain tuollaista on siis luvassa.

Heti alusta alkaen musiikki sai hymyn naamalle. Ensimmäinen kuuntelu tapahtui lenkillä juostessani ja toimi aika täydellisenä soundtrackina, kun tuolla luonnossa juoksi. Toi positiivista energiaa matkan taittamiseen. Kappalemateriaali on suhteellisen tasalaatuista ja mitään ihmeempiä notkahduksia ei tapahdu missään vaiheessa. Tavallaan on hieman kahdenlaisia kappaleita, on niitä hassutteluja ja sitten ehkä hieman vakavampaa ja enemmän kieli poskessa tehtyjä kappaleita. Sellainen perus letkeys paistaa kuitenkin läpi koko levyn ajan ja siksi tätä on erittäin rentouttavaa kuunnella. Sanoitukset tempaavat mukaansa ja huomaa usein toistelevansa niitä kaikkein hölmöimpiä hokemia.

Kaiken kaikkiaan erittäin toimiva paketti, jossa lyriikat, sävellykset ja sovitukset lyövät hyvin yhteen. Olen huomannut, että aina vaan palaa uudelleen levyn ääreen ja kuuntelee siitä uudestaan ja uudestaan. On mukava, että tulee koko ajan esille erilaista suomalaista musiikkia sen perinteisen suomirockin sijaan.

Jos sitten pitäisi listata ne kappaleet, mitkä voisi tältä levyltä ensi kuuntelijalle suositella niin ne voisivat olla seuraavat: Kaisa meni Diskoon, Radioaktiivisen kalan salat ja Tuubajuuba. Noilla pääsee hyvin käsitykseen siitä, että mitä tuleekaan olemaan luvassa. Käykää siis hyvät ihmiset tämä bändi tarkastamassa ja kertokaa omat mielipiteenne!

Kuva

Arvostelussa uusin CSS:n albumi

CSS:n tuorein albumi ilmeistyi pitkän odotuksen jälkeen vihdoin heinäkuun lopulla. Levy putkahti pihalle juuri sopivasti ennen bändin seuraavaa Suomen vierailua, Flow Festivalin keikkaa.

Donkey on varmasti varsin odotettu uutuus. Ennen levyn julkaisua albumista saattoi kuunnella maistiaisia, joista mainitsinkin tässä postauksessa. Lisäksi viime viikkoina tuorein single Left Behind on saanut soittoaikaa YleX:llä.

Kun pistin Donkeyn ensimmäistä kertaa auton stereoista soimaan odotukset olivat korkealla. Esikoisalbumi Cansei De Ser Sexy iski kovaa vuosi sitten. CSS:N musiikin ei ole aina tarkoitus olla vakavaa, ja bändin meininki ja hulluttelu on ollut piristävä ruiske Coldplayn ja muiden lähes täydellisyyttä hipovien yhtyeiden joukossa. Esikoisalbumin rääväsuiset sanoitukset ja tanssittava polje tekivät minuun lähtemättömän vaikutukset, ja saivat janoamaan aina vain lisää.

Tästä syystä ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen olin hämilläni. Missä on esikoisalbumin hullutteleva ja itseironinen meininki? Kyllähän Donkeykin tanssittaa ja koukuttaa, mutta tuore albumi tuntuu edelliseen verrattu vähän liiankin täydelliseksi hiotulta. Aivan kuin CSS olisi yllättäin kasvanut isoksi ja aikuistunut. Musiikkia ei enää tehdä kieliposkella hauskapidon kustannuksella, vaan kappaleet ovat kuin suoraan täydellisten popkappaleiden tehtaalta tilattuja. Nämä kaikkihan kelpaisivat sinne YleX:n soittolistalle!

Jotakin tuttua tässä kuitenkin on. Välillä kuvittelen työntäneeni CSS:n sijasta levysoittimeen The Soundsin albumin. Jo mainitsemani Left Behind menisi The Soundsin kappaleesta koska tahansa. Eikä yhtäläisyydet ruotsalaiskollegoiden kanssa tähän lopu.

Pakko tästä levystä on kuitenkin pitää. Vaikka hauskanpito ei levystä läpi kuulukaan esikoisen lailla, ei levy missään mielessä silti huono ole. Kappaleet tarttuvat kuin purukumi tukkaan, ja sitä huomaa laulavansa kappaleiden mukana jo muutaman kuuntelukerran jälkeen. En myöskään pysty kuuntelemaan tällä hetkellä mitään muuta albumia, kuin Donkeya. Kyllä se jotakin levyn tasosta kertoo.

Vaikka CSS tuntuu vaihtaneensa ainakin hiukan suuntaa, pysyn silti mukana. Aion tanssia parin viikon päästä tämänkin levyn tahtiin, aivan kuten tanssin Cansei De Ser Sexyn tahtiin viime lokakuussa Hartwall Areenalla. Olin oman katsomoni ainut tanssija. 16.elokuuta en luultavasti ole.

So I might fly back to Helsinki
And even stay there for a while

CSS - Left Behind

Kuva

Tuoretta CSS:ää tarjolla

Brasilialainen Cansei De Ser Sexy (Väsynyt olemaan seksikäs) eli tuttavallisemmin CSS julkaisee toisen albuminsa tänä kesänä. Bändin nettisivuilla on nyt tarjolla maistiaisia uudesta levystä, sillä kappaleen Rat Is Dead voi ladata täysin ilmaiseksi omalle koneelleen vain täyttämällä pienen tietolomakkeen.
Ainakin ensikuulemalla uusi biisi poikkeaa aika vahvasti ensimmäisen levyn kappaleista, mutta ei kappale mitenkään huono ole. Ihan kivaa rokkia.

Yhtye saapuu muuten Suomeen esiintymään elokuussa Flow Festivaaleille Helsinkiin. Edellisen kerran CSS nähtiin Suomessa Gwen Stefanien lämppärinä Hartwall Areenalla.



Kerro ihmeessä mitä pidit kappaleesta!

Kuvat täältä

Ihmisten edessä

Olen harkinnut Jenni Vartiaisen Ihmisten edessä albumin ostoa jo useiden kuukausien ajan, mutta olen lykännyt ostopäätöstä täyden hinnan vuoksi. Löysin viimein vitosella alennetun levyn paikallisesta Anttilasta, ja päätin ostaa levyn hintaan 14,95 €. Ei ole kyllä harmittanut.

Olen useasti sanonut, että on lähes ihmeellistä, että Gimmelin kaltaisen sonnan tuhkasta nousee tällainen feenikslintu. Jenni Vartiainen on oikeasti hyvä artisti ja Jennin diggaamisen voi ihan oikeasti myöntää muillekkin ihmisille ilman, että saa vähän kyseenalaisen maineen. Verrataanpa esimerkiksi toisesta Popstar-bändistä, Janesta, lähteneeseen Teaan. Kuka yli kymmenen vuotias oikeasti kehtaa myöntää kuuntelevansa Tea? Ennakkotietojen mukaan Tean tulevalta toiselta albumilta (joo'o, ei uskois) ei ole odotettavissa mitään parempaa.

Mutta, takaisin Jenniin. Ihmisten edessä on hyvä kokonaisuus slovareita ja vähän rokimpaa materiaalia. Sinkkubiisejä tältä levyltä on jo julkaistu iso nippu, ja se kertoo kappaleiden tasosta jotakin. Levy on täynnä niin sanotusti hittejä.
Omiksi suosikkibiiseikseni ovat muotoutuneet Mustaa Kahvia ja Kerro Miltä Se Tuntuu, siis ihan muita biisejä, kuin radiossa soivia hittejä.

Olen blogissammekin julistanut naisartistien ilosanomaa, enkä lopeta julistamista nytkään. Jään innolla odottamaan Jennin tulevaa materiaalia, joka toivottavasti vakiinnuttaa hänen asemansa maamme naismuusikoiden kärkikastiin. Käsi ylös kuka alkaa pikkuisen jo kyllästymään Jonna Tervomaan ja Maija Vilkkumaan kaltaisiin naisartistien kuningattariin?

Kuva

Sara - Vaasa 23.5.08

Pitkän junamatkan jälkeen päätimme, että voisimmekin lähteä katsomaan Saraa, kun se soitti aivan oman hotellimme vieressä. Kun sisään paikkaan astuimme niin mietimme, että ei juuri huonompaa keikkapaikkaa bändi olisi voinut valita. Kunnon diskohelvetti oli siis kyseessä. Ja kun kyseessä oli vielä hotellin yhteydessä toimiva yökerho niin mukaan oli eksynyt sitten tätä keski-ikäistä porukkaa tanssimaan. Sitä samanlaista diskoheilumista tapahtui myös Saran keikan aikana, joka oli kyllä aika huvittavaa.

Bändi hoiti kyllä oman osuutensa niin hyvin kuin tuollaisissa olosuhteissa nyt voi hoitaa. Yleisöä oli vain kourallinen ja me innokkaimmat sitten siinä eturivissä. Uusi levy "Veden äärellä" on vähitellen noussut omaksi suosikikseni Saran tuotannosta ja näin ollen oli mukava kuunnella tulkintoja näistä kappaleista myös livetilanteesta. Bändi hoitikin tämän puolen oikein mukavasti ja jopa eturiviin sounditkin oliv

at ihan

 kohtuulliset. Mitään älytöntä meininkiä ei missään vaiheessa keikkaa bändi onnistunut luomaan, mutta ei tässä haitannutkaan vaan pääosassa olivat kerrassaan hienot kappaleet. Uuteen tuotantoon ja yllättäen ensimmäisen levyn materiaaliin nojaava setti oli hyvä, mutta tässä tapauksessa hieman lyhyt. Varmasti se ei sitä ole sellaisille henkilöille, jotka eivät ole kauheasti Saraan tuotantoon perehtyneet. Itse olen p

itänyt tästä bändistä aina ja ollut aina sitä mieltä, ett

ä aivan liian pienelle huomiolle ovat jääneet.

Taustanauhabändiksi itseään nimittävät ja jonkun verran tavaraa niiltä tuuttaankin tulemaan, mutta ne ehdottomasti vain tukevat bändin ilmaisua, joka soittajan osalta tulee esiin vain perussoittimien avulla. Ne ovat olleet aina kuitenkin oleellinen osa bändin sointia. Kauheasti ei mitään löpinöitä Jorma ( uuden levyn kansissa Joaksi itsensä lyhentänyt ) ei puhellut. Ehkä sille ei ollut tarvettakaan ja itse olen sitä mieltä, että jos ei mitään mielekästä sanottavaa ole niin silloin on parempi ollakin hiljaa. 

Olisi mukava nähdä bändi kyllä seuraavalla kerralla jossain hieman otollisemmassa paikassa kuin tällaisessa diskohelvetissä. Eturivissä onneksi sai itsensä unohtamaan sen paikan ja keskittymään vain hienoon musiikkiin. Mukava päätös tämä kuitenkin oli pitkän junareissun rasittamille reissaajille. 

Olavi Uusivirta ja Soma - Kouvola 16.5.08, Amarillo

Kouvolan Amarillo on tunnetusti erittäin huono keikkapaikka, koska bändiä ei näe kuin ne, jotka ovat melkein eturiviin änkeneet. Eikä kyseessä muutenkaan sellainen keikkojen katsomiseen tarkoitettu paikka ole. Päätimme kuitenkin näihin iltamiin lähteä, koska tarjolla oli hyvää musikkia ja sen lisäksi sitten vielä sisäänpääsymaksua ei ollut lainkaan.

Ensimmäisenä lauteilla loikkasi siis Soma. Jonkun verran oli naisihmistä siihen kameroineen kerääntynyt ja sitä hieman ihmettelin kunnes tajusin, että iki-ihana Paasosen Heikkihän se siellä rummuissa laitteli menemään. Perusvarmalla tyylillä hoiti hommansa ihan mukavasti. Soman musiikkia ehkä vaivasi sellainen ns. pikkunätti fiilis. Ihan kivoja kappaleita, mutta ei mitään elämää suurempaa fiilistä aikaan kuitenkaan saanut. Yhden levynkin bändiltä omistan, mutta sen levyn materiaali oli aika paitsiossa tällä keikalla. Uuden levyn kappaleet olivat enemmän perinteisen suomirockin kuuloista ja se linja ei ehkä itseäni niin miellyttänyt. Olavi Uusivirtakin kävi parissa kappaleessa mukana koskettimia ja rumpuja hiplaamassa. Muutenkin pientä kuittia Olavin suuntaan laitettiin setin aikana, mikä siinä ehkä viihdyttävintä olikin. Ei mikään huono bändi, mutta aika persoonaton kuva jäi tämän setin perusteella.

Illan pääakti eli Olavi Uusivirta vastasikin kohtuullisen hyvin sitten odotuksiin. Tärkeintä oli se, että uusimman "Minä olen hullu"-levyn kaikki kappaleet kuultiin keikan aikana. Ensimmäiseltä levyltä ei kuultu yhtään kappaleta ja edelliseltä sitten ne pääasialliset hitit. Uusimman levyn kappaleet toimivat livenä todella hyvin ja bändi sai loihdittua sen levyltä tutun maagisen tunnelman myös livetilanteeseen. Olavi hassutteli tuttuun tyylinsä antautui musiikin mukaan, mutta sellainen fiilis jäi, että ei ehkä ihan parhaassa vireessään kuitenkaan ollut. Varmaan 

jossain hieman otollisimmissa paikoissa hänkin äityy paljon parempaan esiintymiseen ja meininkiin. Tämä ei keikan hyvyyttä kuitenkaan mitenkään vähentänyt vaan se oli hieno ja sitä oli mukava seurata. Itse odotin eniten yksittäisistä kappaleista "Löysäläisen laulua" ja sehän kuulosti todella upealta livenä ja kunnon äänenpaineella varustettuna, olin aika myyty sen kappaleen kohdalla. 

Keikkailta siis oli ihan mukava ja onnistunut, Olavi toki korjasi potin kotiin selkeästi ja näytti jälleen lahjakkuutensa myös tällä alueella. Bändi soitti hyvin, mutta ehkä liikaakin jätti kaiken tilan Olavin hallittavaksi, eli kyllähän siitä todellinen taustabändi + solisti fiilis tuli. Mutta hyvä näin ja varmasti kesän festareilla voi meininki ja tunnelma olla ihan eri luokkaa.

Keikka- ja levyarvioita tulossa

Huomio!

Huomenna tulossa postaus viime aikoina näkemistämme keikoista, sekä arvioita uusimmista lebvyostoksistamme Luvassa mm. Olavi Uusivirtaa, Saraa ja Gnarls Barkleytä.

Kannattaa muuten osallistua Mintun arvontaan, jossa mukavat palkinnot. Vain osallistumalla voit voittaa.

Täydellinen hetki

Tänään ajellessani kotiin päin hieman kahdeksan jälkeen illalla minuun iski yllättäin todella onnellinen olo. Maa ja ilma oli kosteana, sillä illalla oli satanut ensimmäinen oikea kesäsade. Sade puhkesi sekunnissa ja kesti vain muutaman hetken. Sateen jälkeen tuoksui ihanan raikkaalle. Kesälle.
Siinä ajellessani tunsin iloa siitä, että kesä on vasta alkamassa. Kaikki hellepäivät, festarit ja muut kesän ilot ovat vasta edessä. Edessä on kolme ihanaa kesäkuukautta, ja toivottavasti lämmin syksy. En voinut olla hymyilemättä. Olo oli kuin umpirakastuneella, niin paljon kesästä pidän.

Täydellisen hetken teki vielä täydelliseksi tänään postin mukanaan tuoma The Ting Tingsin debyyttialbumi We started nothing. Albumi täynnä toinen toistansa täydellisempiä popkappaleita, jotka saavat kesäfiiliksen kymmenenkertaistumaan. En ehtinyt kuunnella albumia aivan loppuun asti, mutta olen jo nyt vakuuttunut siitä, että käsissäni on tähän mennessä tämän vuoden paras ulkomainen levy. Sitä se hyvä Tavastiankin keikka lupaili. Sääli, että levy julkaistiin vasta keikan jälkeen. Olisin varmasti saanut live-esiintymisestä enemmän irti, jos en olisi kuullut kappaleita ihan ensimmäistä kertaa Great DJ:tä lukuunottamatta.

Joten, suosittelen kaikille lämpimästi The Ting Tingsiin tutustumista. Jos pidät esimerkiksi CSS:tä sinun todellakin kannattaa hankkia tämä albumi käsiisi. Siis ihan konkreettisesti käsiisi. En suosittele laittomuuksia.

Kuva

Mietteitä Suomen Ellestä

Kuukausi sitten Suomen muotipiireissä kohistiin. Maailmalla niin suosittu Elle-lehti rantautui Suomeen. Ennen ensimmäisen numeron ilmestymistä lehteä kaupattiin netissä tajouksella 3 numeroa 9,90 €. Päätin kokeilla tarjousta. Tilasin lehden päivää ennen ensimmäisen numeron ilmestymistä, enkä tästä syystä saanut koskaan ihka ensimmäistä Suomen Elleä. En myöskään vaivautunut ostamaan lehteä kaupasta, joten viime viikolla postilaatikosta kolahtanut kesäkuun Elle on siis ensimmäinen numero, jota olen päässyt lukemaan. Tässä tulee tuntemuksia.

Ensimmäinen reaktio:
- Eihän minun Cosmopolitania pitänyt tilata!
Niinpä. Kannen julkkisnainen poseeraamassa nätti mekko päällä (tässä numerossa ällöttävä Natalie Portman) ja otsikot kuten "Häädä sisäinen valittajasi" ja "95+ ideaa aurinkoon" saivat minut tuntemaan aikamoisen déja vun.

Toinen reaktio:
- Tää taitto on ihan hirvee, ja mitä nää fontit on? Eihän tätä jaksa edes selata läpi.
Niinpä. Ja minä en yleensä kiinnitä graafiseen ulkoasuun huomiota. Nyt siihen ei voi olla kiinnittämättä huomiotaan, niin tylsältä lehti näyttää. Tylsiä kaksipalstaisia sivuja, ihmeellisiä asetteluja, rumia ja tylsiä kuvia yms. Ja käyttääkö ne oikeesti Times New Romania, vai kuvittelenko vaan?

Kolmas reaktio:
- Eihän täällä ole yhtään mielenkiintoista juttua!
Natalie Portmanin haastattelu - hohhoijaa. Juttu naisten suhteesta peileihin (siis mitä ihmettä?), juttua tuoksuista (tosi omaperäinen idea!), niin ja tottakai ne aurinkoideat ja sisäiset valittajat. Voi luoja.

Neljäs reaktio:
- Mitä nää muotikuvat oikein on? Nainen altaalla, vau!
Ainoat oikeasti kauniit muotikuvat lehdessä olivat niitä, joissa mallilla oli todella räikeäkuosisia kukkamekkoja päällä. Ja nekin vaan niiden mekkojen takia.

Viides, ja viimeinen reaktio:
- Enhän minä Cosmopolitania tilannut, enhän?

Minua Elle ei ainakaan ensivaikutelmallaan hurmannut. Päinvastoin, aion peruuttaa tilaukseni, ellei ihmeitä tapahdu seuraavan kahden numeron aikana. Minusta Elle on vähän aikuisempi versio Cosmopolitanissa. Molemmat on täynnä kamalaa huttua. Pakko myöntää, että Suomen muotilehdet Trendi ja Olivia ovat kyllä valovuosia edellä ulkomaan siskojaan.

Kuva

Olavi Uusivirta yllätti takavasemmalta

Näin siinä tosiaan pääsi käymään. Kyllä olen pitänyt Olavin edellisestäkin levystä, mutta tämä uusin Minä olen hullu-levy pääsi silti yllättämään. Kyseessä on kerta kaikkisen hieno albumi ja aika kovia levyjä saa tänä vuonna ilmestyä, jotta pystyisi kilpailemaan tämän levyn kanssa vuoden levyn tittelistä. 

Mikä tästä nyt sitten niin erikoisen tapauksen tekee? No yksinkertaisesti erittäin loistavat pop-kappaleet. Olavi on onnistunut luomaan levylle kerta kaikkisen hienoja melodioita ja kappaleiden sovitukset ovat erittäin rikkaita ja mielikuvituksellisia. Kun levyn laittaa soimaan, tulee fiilis, että tätä haluaa kuunnella vain uudestaan ja uudestaan. Vaikka paljon hyviä levyjä julkaistaakin niin harvoin tulee tällaista efektiä vastaan. Se kertoo jo levyn tasosta paljon.

Laitetaanpa tähän väliin sellaiset tärppibiisit, jotka kannattaa tsekata jos ostopäätöstä joku vielä harkitsee.

- Löysäläisen laulu

- Sunnuntailapsi

- Ukonlintu ja virvaliekki

- Synnyin tappamaan

En osaa tästä nyt tämän järkevämpää sepostusta tehdä. Sanon vain, että menkää ja tsekatkaa tämä kerrassaan loistava albumi!

Kuva

The Ting Tings

Kävimme vappupäivänä Tavastialla katsastamassa uuden mielenkiintoisen tulokkaan Briteistä. Kahden henkilön, naisen ja miehen, kokoonpano tuo etäisesti mieleen The White Stripesin, vaikkakaan musiikillisesti nämä kaksi yhtyettä eivät ole kovin lähellä toisiaan. Sitäpaitsi, The Ting Tingsin naispuolinen jäsen soittaa kitaraa ja laulaa. Se mies rumpaloi.

Tavastia oli vielä pelottavan tyhjä siinä vaiheessa, kun me saavuimme keikkapaikalle. Lämppärin aikana paikalle oli kerääntynyt jo muutama muukin kuulija, joukossa muun muassa Herra Ylppö sekä Mikko von Hertzen.

Lämppäri itsessään olikin kyllä melkoinen kokemus. Nuoren Juha Miedon näköinen kaveri Adidaksen verkka-asussa tykitteli menemään varsin menevää elektroa. Artistin nimi oli Moby Dictator. Suosittelen ehdottomasti kaikille huumorintajuisille! Mies soitteli musiikkiaan pitkälti koneelta ja lauleli ja tanssi musiikkinsa tahtiin. Screenillä pyörivät animoidut videot, ja kävihän sielä lavalla muutama feattaajakin. Toimi!

The Ting Tingsiä olin kuullut tasan yhden kappaleen verran ennen Tavastian keikkaa. Great DJ iski jo ekalla kuuntelukerralla, ja sen yhden biisin perusteella päätimme keikankin käydä katsastamassa. Ei ollut turha reissu.

Keikka oli varsin hyvää markkinointia pian Suomessa albuminsa julkaisevalta yhtyeeltä, sillä minut se ainakin saa levyn ostamaan. Hauskat biisit, kaunis laulaja ja kauniimpi ääni. Laulajaneito todella todisti osaavansa laulaa, sillä bändin hitaampien kappaleiden lauluosuudet vaativat puhtoista ääntä. Livetilanteessakin varsin virheetöntä tulkintaa.

Setti ei pituudeltaan ollut kovin pitkä, sillä yhtyehän on vasta julkaissut ensimmäisen albuminsa. Great DJ aloitti keikan, ja se kuultiin myös toistamiseen encorena. Muutenkin keikka oli aikamoista hupsuttelua, ja hyvällä tavalla vielä lievä kokemattumuus paistoi läpi. Hauska silti päästä toditamaan The Ting Tingsiä tässä vaiheessa. Tiedä, vaikka bändistä tulisi vielä isokin juttu. Briteissä menee ainakin kuumasti.



Kuvat täältä

The Ting Tings
Moby Dictator

Iso liuta kilpailuja

Moni bloginpitäjä on heittäytynyt anteliaalle tuulelle ja pistänyt kilpailun pystyyn lukijoidensa mieliksi. Tässä muutamia ja blogeja ja kilpailuja:

Tyylitellen
Dreams of Catwalks
Go 4 it vol.2


Onnea arvontoihin :)

Lisää vieraita

Jo viime vuonna alkanut huippubändien ja -artistien rahtaaminen Suomeen jatkuu. Viime viikolla saimme kuulla ilouutisen Björkin saapumisesta Helsinkiin keikkailemaan, ja tänään tuoreimmaksi vierailijaksi on ilmoitettu näyttelijä ja muusikko Jared Leto yhtyeensä 30 Seconds To Marsin kanssa. Aika hienoa, eikö?

30 Seconds To Mars keikkailee Helsingin Jäähallissa kesäkuun toisena. Hintaa lipulla on 45 euroa, ja lipunmyynti starttaa ensi viikon maanantaina 28.4.2008 klo 9.

On toki hienoa, että keikkataso on viime vuosina noussut huimasti, ja Suomeen tuodaan muutakin kun Backstreet Boyseja. Toisaalta on harmillista, ettei Suomen lukuisten festivaalien esiintyjätaso ole noussut samaan tapaan. Mielelläni minä näkisin esimerkiksi Björkin ja 30 Seconds To Marsin samassa paikassa, samaan aikaan ja samalla rahalla. Tuntuu lähes kohtuuttomalta maksaa Björkistä 70 euroa, 30 Seconds to Marsista 45 euroa ja muutamasta festivaalista yhteensä pari sataa euroa.

Eli vinkiksi festivaalipromoottoreille, vähän monipuolisempia ja tasokkaampia artisteja ja yhteyitä festivaaleille, kiitos. Ei kaikki tykkää hevistä!


Kuvat täältä

Ohi on!

Viime syyskuussa aloitettu suuritöinen projekti on vihdoin ohi. Olen oman tiimini kanssa aloittanut täysin tyhjästä, ja näiden kuluneiden kuukausien aikana luonut tapahtuman, joka viime viikonloppuna onnistui loistavasti. Olo on onnellinen, helpottunut ja iloinen. Torstaina lähdemme projektin päättävälle risteilylle. Sitten se on ohi.

Blogimme aavemmainen hiljaisuus on omalta kohdaltani johtunut täysin yllä mainitusta projektista. Viime viikot ovat olleet kiireisiä ja stressaavia, joten aikaa päivitykselle ei ole ollut. Esitänkin nöyrimmät pahoitteluni lukijoille. Lupaan panostaa tulevaisuudessa enemmän And we say: "Ihanaa!":n.

Kevät tekee todellakin tuloaan. Täällä oli tänään todella aurinkoinen sää. Ilma ei ehkä ole vielä kauhean lämmin, mutta olen silti ulkoiluttanut tekonahkatakkiani ahkerasti heti ensimmäisten auringonsäteiden ilmaannuttua. Tänään ulkoilutin ensimmäistä kertaa gina Tricotista pääsiäisenä ostamiani korkeavyötäröisiä ja todella leveälahkeisiä farkkujani. Olin juuri hakemassa postia postiluukustamme farkut jalassani, kun minulle täysin vieras mies tuli juttelemaan minulle. Hän oli huomannut farkkuni, ja ilmeisesti ne olivat tuoneet hänelle hänen nuoruutensa mieleen, sillä hän kertoi minulle kuinka pojillakin oli aikanaan oltava vastaavanlaiset farkut. Mies myös ihmetteli nykyistä pillufarkkumuotia, ja mietti mahtavatko nuoret pystyä riisumaan farkkujaan edes yöksi pois.



Kuvat täältä

Do you kiss on a first date?

Danko Jones käy jatkuvasti Suomessa, sillä suomalaisiin tuntuu uppoavan kanadalaisten rokki. Tästä esimerkkinä voidaan pitää sitä, että Danko Jonesin julkaistua keikkakalenterinsa, Tavastian keikka oli ensimmäinen, joka myytiin loppuun. Ei hassumpi saavutus suomalaisilta.

Danko Jonesin keikka ei ole pelkkä rockshow. Se on myös stand up-show. Tai siltä minusta ainakin aina tuntuu, sillä niin hyvin Herra Jonesin välispiikkien vitsit uppoavat yleisöön. Eilisellä keikalla Herra Jones nostatti yleisön tunnelmaa kehumalla kuulijoitaan todellisiksi rokkareiksi. Tavalliset "bilehileet" kun juhlivat perjantaisin ja lauantaisin, ja luulevat olevansa juhlimisen kuninkaita, mutta todelliset rokkarit juhlivat sunnuntaisin. Ja niinhän sitä tosiaan juhlittiin.

Setti kesti kaiken kaikkiaan lähes puolitoista tuntia sisältäen biisejä niin uudelta levyltä Never Too Loudilta, kuin vanhemmiltakin albumeilta. Kaikki hitit kuultiin, ja yleisö oli ainakin lavan etuosassa meiningissä mukana. Myös lehdistöä Danko Jonesin klubikeikka kiinnosti, sillä lavan edusta oli täynnä lehdistön edustajia parin ensimmäisen biisin ajan. Muutenkin olo oli kuin festareilla, sillä lavan eteen oli roudattu festariaita erottamaan lavaa ja yleisöä.

Danko Jones saattaa rampata Suomen suvessa tiheään tahtiin (ensi kesänä mm. Provinssirockissa), mutta klubikeikat ovat jääneet vähemmälle. Siksi olikin piristävää nähdä yhtye todellisen fanijoukon edessä, kun normaalin festivaaliyleisön viihdyttäjänä. Eilinen keikka varmasti tyydytti Danko Jonesin ystävien odotukset, sillä viihdyttävyydessään se oli kiitettävän luokkaa. Vai kuka ei voisi olla pitämättä miehestä joka pyytää yleisöä taputtamaan vielä vähän pitempään ja kovempaa, koska hänellä on heikko itsetunto? Tai miehelle, joka ensin kysyy onko yleisön joukossa lukijoita, ja kun muutama käsi nousee ylös mies toteaa:
- Fuck you! Fuck readers! Fuck books!
Siinä kohtaa teki mieli huutaa:
- Harry Potter!

Arvatkaa huusinko?

Uhraa tunti ilmastolle

Tänään ympäri maailmaa valot ovat sammuneet tunnin ajaksi. Kyseessä ei ole sähkökatkos, vaan tempaus ilmastonmuutoksen hyväksi. Tempauksen takana on WWF.

Tempauksen ideana on kirjaimellisesti sammuttaa valot tunnin ajaksi. Valojen sammutus alkoi Fidzhisaarilta ja Uudesta-Seelannista edeten kohti länttä. Suomen kaupungeista mukana oli Espoo, pisteet sinne!

Meillä valot ovat olleet sammuksissa tänään koko illan. Syy on yksinkertainen: olemme kyläilemässä vanhempieni luona. Tääläkään valot eivät juuri pala, sillä äitini polttaa vielä mielellään kynttilöitä, kun illat ovat vielä pimeitä.

Muistakaahan kääntää kelloja ensi yönä tunnin verran eteenpäin. Kellojen kääntäminen tietää illan pitenemistä, eli siis tunnin verran vähemmän valojen palamista. Jippii!

Kuva Sydneystä.

Talent - Suurien lahjakkuuksien näyttämö?

Tänään seurailimme tuon Sofin kanssa tätä muka mainiota Talent Usa-nimistä ohjelmaa. Jos joku sitä ei tiedä niin siellä esiintyy erilaisia taitoja omaavia ihmisiä, jotka uskovat, että heidän lahjakkuutensa on jotain niin spesiaalia, että sen avulla voisi sitten voittaa miljoona dollaria. Koko ohjelman idea on itsessään jo aika älytön. Miten pystytään vertailemaan eri lajien taitajia keskenään? Miten voi verrata vaikka laulajaa ja narutaiteilijaa? Kai homma pitää sitten lähinnä hoitaa niin, että verrataan jo tunnettuihin alan tekijöihin. Kaikista sitä ei voi kuitenkaan niin tehdä, kuten tänään oli sellainen veljespari, jotka heilutteli rintalihaksia musiikin tahtiin. Miten sellaista voi arvioida?

Kaikista rasittavinta tässä ohjelmassa on jenkkiyleisö. Kaikelle näyttävälle ihmiset kyllä hurraavat, mutta sitten jos ei olekaan sen tyylinen esitys niin sitten jopa buuataan. Tämä kohtalo kävi eräälle herrasmiehelle, joka esitti Stevie Wonderin kappaleen ( kappaleen nimen ehdin jo unohtaa ). Möykkä oli niin kova esityksen aikana, että ei saanut oikeastaan edes mitään selvää siitä, että miltä mies todella kuulosti. No sen mitä sai selvää, niin eihän se mitään maailman mahtavinta ollut, mutta ei todellakaan sellaista, että koko yleisön olisi pitänyt suureen ääneen buuata. 

Kaikki esitykset, jotka tässä ohjelmasta jatkoon pääsivät, olivat pääasiassa aika mitään sanomattomia ( saksofonimiestä lukuun ottamatta ). Osasivat hommansa ihan suhteellisen hyvin, mutta eivät tuoneet mukanaan mitään erikoista ja hienoa esityksiinsä, jotka olisivat todella saaneet ajattelemaan, että tässä on todellinen lahjakkuus omalla sarallaan.

En sitten tiedä, että mikä funktio näillä ohjelmilla sitten todellisuudessa on. Pahastihan näistä aina paistaa läpi se, että ihmiset haluavat vain päästä keinolla millä tahansa julkisuuteen. Tässä ei kuitenkaan menty siihen, että olisi näytetty niitä todella surkeita tapauksia vaan kaikkien näytettyjen kohdalla oli jonkinlainen taito aina hallussa. Viihteellisestä näkökulmasta olisi tietysti ollut mielenkiintoista nähdä myös niitä onnettomia tapauksia. Idolsissakin parasta taitaa olla se niiden kaikkein surkeimpien tapauksien seuraaminen, muutenhan nuo kisat ovat aika mielenkiinnottomia.

En tuosta Talentista ole sitä Suomen versiota juurikaan katsonut niin en osaa sanoa sen tasosta sitten mitään. Enemmän tuosta sellainen fiilis kuitenkin jäi, että kyseessä on selkeästi viihdeohjelma eikä mikään todellinen kilpailu, josta kaivettaisiin esiin todellisia lahjakkuuksia. Toivoa tietysti täytyy, että siellä mukana muutama sellainenkin olisi. Mutta eihän ohjelma läpeensä huono voi olla jos yksi tuomareista on David Hasselhoff!

Kuva

Jennin kanssa Tavastialla

Harva uransa tyttöbändissä aloittanut artisti pystyy tekemään vakavasti otettavan uran sooloartistina bändin hajottua. Esimerkkejä on useita. Miten kävi muun muassa Spice Girlsien soolouran? Joskus joku tekee kuitenkin poikkeuksen. Uskon, että Gimmelistä tutuksi tullut Jenni Vartiainen lasketaan jo yhden sooloalbumin jälkeen tähän kastiin. Kuka muistaa enää Gimmelin, kun Vartiaisen oma musiikki on täysin hänen entisestä bändistään poikkeavaa. Kappaleissa on oikeasti sisältöä ja sanomaa vähän enemmänkin, kun uutta muijaa etsivän äijän verran. Vai kuinka moni on aiemmin uskaltanut puoltaa homoseksuaalien oikeuksia ihan yleisimmilä radiokanavoilla melkein joka päivä?

Pääsiäisenä vierailimme Helsingissä. Pitkäperjantaina tiemme vei Tavastialle Vartiaisen keikalle. Olemme molemmat kuulleet lähinnä Vartiaisen hittibiisit, mutta silti ainakin minä odotin keikalta paljon. Vartiaisen biisien takana on kuitenkin aika koviakin nimiä (mm. Teemu Brunila), eikä taustabändikään mikään kehno ole. Jenni itse taas on keijumaisen kaunis niin ihmisenä, kuin laulajanakin. En yhtään ihmettele, että juuri Jennistä tuli Gimmelin "Beyonce".

Itse Tavastia oli ainakin lähes loppuunmyyty. Ihmisiä siis riitti. Lämppärinä toiminut yhtye oli vähän kehnohko, mutta meni taustamusiikkina baarin puolella. Vartiaisen astuttua lavalle valtasimme tiemme kuitenkin lähes eturiviin. Minä en lyhyen länttänä valitettavasti nää kovin kaukaa, joten keikalla eturiviin sijoittuminen on yleensä lähes pakollista.

Setti oli varsin lyhyt mutta ytimekäs (kuten yhden albumin julkaisseelta artistilta voi odottaakin). Hitit tuli soitettua, ja lisäksi meitä hemmoteltiin levyltä pois jätetyllä kappaleella. Levyn debyyttisinglebiisin aikana lavalle roudattiin haitari ja tuuba. Lavalta löytyy myös aikamoinen kasa ilmeisesti Jennin itsensä kirpputoreilta keräämiä antiikkihuonekaluja sekä -valaisimia. Jenni itse oli kaunis kuin mikä!

Minut Jenni vakuutti Tavastian keikan jälkeen. Olen keikkaa ennen suhtautunut Jenniin myötämielisesti, mutta en ole koskaan voinut sanoa olevani Vartiaisen "fani". Nyt on tainut kuitenkin käydä niin, että olen pahemman kerran tykästynyt Jennin musiikkiin. Myspace on usean päivän ajan soittanut varsinkin kappaleita Toinen ja Tuhannet Mun Kasvot.

Suosittelen.

Uusi ihastus

Esittelen teille nyt uusimman löytöni. Olen aiemmin tässä postauksessani kertonut pitäväni enemmän tytöistä, mutta tällä kertaa uusi ihastukseni on mies. Hänen nimensä on David Fonseca.

Esimmäisen kerran törmäsin kyseiseen mieheen taannoisella Lissabonin matkallamme, jossa hotellin tv:stä katselimme eri musiikkikanavia. David Fonseca jäi mieleen lähinnä todella erikoisesta ja hämärästä musiikkivideostaan. En kuitenkaan kiinnittänyt herraan sen suurempaa huomiota, kunnes viime maanantaina katsellessamme Californicationsin ensimmäistä jaksoa, juurikin hämärällä musiikkivideolla soinut biisi rupesi soimaan sarjan viime sekunneilla. Sarjassa soinut versio oli toki aito ja alkuperäinen Elton Johnin levytys, mutta itselleni se toi mieleen musiikkikanavan oudon videon.

Pienellä googletuksella selvisi miehen nimi sekä kotimaa. Hitto, mieshän on kotoisin Portugalista, ei siis ihme että video pyöri tv:ssä useampaankin otteeseen.

Viime päivät olen kuunnelut Davidia MySpacessa ja yrittänyt selvittää mistä saisin tilattua itselleni Davidin tuoreimman albumin. Dreams In Colour on Davidin kolmas sooloalbumi, joka ponkaisi suoraan Portugalin listaykköseksi heti ilmestyttyään. Sääli, etten tosiaan maassa olessani tajunut Davidin upeutta, sillä sieltä levyn käsiin saaminen olisi varmasti onnitunut helpommin kuin Suomessa, jossa artisti on täysin tuntematon. Päätinkin nyt tehdä oman osani, ja tehdä miestä vähän tunnetummaksi.

Kuunnelkaa, ihastukaa, vihastukaa. Kommettia saa pistää tulemaan. Mitä pidät?

Kuva

OBS!

Huomio!

Osallistu Mintun Benetton-arvontaan, ja kerro miten sinä pelastat maailmaa. Teot eivät tarvitse olla isoja, vaan pienikin asia voi olla ratkaiseva.

Tällaisia uutisia ei ole mukava lukea.

Hyvästit ystäville

Tuntuu aivan siltä, kun olisin menettänyt rakkaita ystäviäni. Olo on haikea ja sydämessä on aukko. Yhdessä kuljettu vuosia kestänyt taival on nyt päättynyt. Vähän itkettääkin.

Puhun ystävistä, jotka ovat kulkeneet mukanani yläasteelta asti, eli noin viimeiset kahdeksan vuotta. Monen monta yhdessä vietettyä tuntia: iloja ja suruja, naurua ja jopa itkua. Kamalaa jännitystä ja onnistumisen tunnetta. Todellista mukana elämistä. Mielikuvituksen lentoa.

Tänään tiemme tuli päätökseen. Todennäköisesti emme enää tapaa uusissa merkeissä. Onneksi muistot ovat ja pysyvät, eikä niitä kukaan voi ottaa pois. Voin aina palata niihin halutessani.

Minun tulee ikävä heitä. Aivan varmasti tulee. Omalla sarallaan he ovat tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen. Vaikutuksen, jollaista mikään muu vastaava kirja ei voi tehdä.

Kukaan ei ole kuollut. Sanoin hyvästit tänään Harry Potterille ja hänen ystävilleen.

Hei, ja kiitos kaikesta. Toivottavasti tavataan vielä joskus.

Suurin aarre on ymmärrys rajaton.



Lainaus: Harry Potter ja kuoleman varjelukset
Kuva

Vielä jaksaa vanhakin rokata?

Pakko myöntää ettei seuraava uutinen ole mielestäni kovin mieluinen: Sex Pistols tulee taas.

70-luvulla parhaimmat päivänsä elänyt Sex Pistols palaa keikkalavoille. Yhtye kiertää Eurooppaa kesällä, ja saapuu myös Suomeen esiintymään elokuun 23.päivänä. Legendaarinen yhtye ei ilmeisesti ottanut opikseen vuonna 1996 lähes katastrofaalisesta Messilan juhannuksen keikastaan, vaan aikoo tällä kertaa vetää Helsingin Jäähalillisen yleisöä. Saa nähdä kehen yli 50-vuotiaiden punkkareiden charmi vetoaa vielä näin 2000-luvulla, kun yhtyeen ehkä tunnetuin jäsen, Sid Vicious, on ollut mullan alla jo lähes 30 vuotta.

Sex Pistolsilla on toki yksi niistä harvoista yhtyeistä, jotka vetoavat nuoriin sukupolvesta toiseen. Olen itsekkin nuorempana yläasteikäisenä ollut suurikin Sex Pistols-fani, mutta ajatus vanhempieni ikäisistä sedistä ei lämmitä. Tässä on mielestäni yhtye, joka ei saisi raiskata itseään tekemällä säälittäviä comebackejä joka kymmenes vuosi.

Yhtye esiintyy alkuperäisellä kokoonpanollaan, jossa laulaja Johnny Rottenin lisääksi esiintyvät kitaristi Steve Jones, rumpali Paul Cook sekä basisti Glen Matlock. Matlock kuului bändiin ennen Sid Viciousta, ja liittyi jälleen yhtyeeseen Sidin kuoltua vuonna 1979.

Nähtäväksi jää miten jäähalli täyttyy, ja vieläkö Johnny Rottenista on esiintyjäksi. Onneksi pojilla on ollut 30 vuotta aikaa opetella soittamaan, joten toivottavasti edistymistä tällä saralla on havaittavissa.

Sid kääntyköön haudassaan.

ARN - Temppeliritari

Arn - Temppeliritari alkaa polttavan kuumalta aavikolta. Elokuvan ensimmäiset minuutit täyttyvät taitelusta. Sen päätteeksi sankarimme vaipuu ajatuksiinsa, elokuva on alkanut.

Arn - Temppeliritari perustuu Jan Guilloun menestyskirjoihin. Elokuvana se on ensimmäinen suurtuotantoelokuva pohjoismaissa. Elokuvaa ovat tehneet yhdessä niin ruotsalaiset, tanskalaiset, norjalaiset kuin suomalaisetkin. Se onkin varsin näyttävää katsottavaa, ja kekseliäs tapa käyttää elokuvassa kolmea eri kieltä (ruotsia, englantia ja hepreaa) toimii ainakin mielestäni loistavasti.

Ensimmäisen reilun tunnin ajan elokuvassa kerrotaan kuka Arn on, mistä hän on kotoisin, ja mikä on hänen tarinansa. Katsojalle kerrotaan syitä siihen miksi Arnista tuli temppeliritari (ja toki myös se, mikä ihme temppeliritari edes on). Elokuvan loppuosa sijoittuu elokuvan nykyhetkeen, aikuiseen temppelisoturiin, ja hänen tehtäväänsä.

Elokuva koostuu rakkaudesta, menetyksestä, taisteluista ja päämääristä. Tarina soljuu eteenpäin varsin rivakasti. En tiedä kuinka armollisesti elokuva jäljittelee alkuperäisteosta, mutta välillä tuntuu, että tekijöille on iskenyt kiire. Kaikki tärkeä pitää saada esitettyä elokuvassa, mutta silti tarinaa pitää saada kuljetettua nopeasti eteenpäin. Silti elokuvan perässä pysyy hyvin mukana.

Jään odottelemaan jatko-osaa, sillä uskon sen tuovan selityksiä ja syvyyttä tiettyihin henkilöhahmoihin ja itse tarinaan.

Arn - Temppelisoturi oli kelpo katsottavaa. Näyttävyydellään se muistuttaa aivan Hollywood-kollegoitaan. Suosittelen elokuvaa kaikille historiallisista ja romanttisista elokuvista kiinnostuneille, jotka rakastavat seikkailuja. Monikielisyys on tämän elokuvan rikkaus.

Kuva

Viime aikojen levyt...

Aattelin, että heitänpäs tässä muutaman levyvinkin omien viime aikaisten musiikkitottumusteni kautta. Eli lyhyinä esittelyinä ja omien mielipiteiden saattelemana suosittelen näitä levyjä teille lämpimästi.

1. Pariisin Kevät - Meteoriitti 

Tämä bändi hyppäsi kuuloluilleni ensimmäisen kerran noin vuosi sitten ja siitä asti sitten tätä levyä tuli odotettua. Tuli aika kovat odotukset luotua tätä levyä kohtaan ja sitten, kun ne eivät aivan sitten niitä vastanneetkaan niin aluksi oli lievä pettymys ilmoilla. Ne vanhat hienot kappaleet kuulostivat edelleen hyviltä, mutta ne uudet tuntuivat jotenkin oudoilta. En kuitenkaan luovuttanut vaan kuuntelin levyä uudestaan ja uudestaan ja lopulta se sitten palkitsi. Myös ne uudet kappaleet alkoivat maistua ja itse asiassa se kokonaisuus oli yllättäväkin toimiva. Hienoja pop-kappaleita, mukavan naiveja sanoituksia ja jotenkin mukava tunnelma. Biiseissä on sopivasti vaihtelua ja mukavan erilaista. Ylex on ainakin vilkkaasti soittanut hienoa Pikku Huopalahti biisiä ja se on kyllä yksi tämän levyn helmistä. Ja jos ei ole varma ostopäätöksestään niin kannattaa tarkastaa ennen sitä ainakin seuraavat kappaleet: Meteoriitti, Samoilla raitella, Pentti Holappa ja Alkemisti.

2. Matti Johannes Koivu - Irwin Goodmanin lauluja 

Tämä odotti kotona, kun Lissabonin reissulta tultiin ja sen jälkeen viihtynyt aktiivisesti soittimessa. Mies on onnistunut tekemään tutuista biiseistä ennen kaikkea oman näköisiään versioita ja löytänyt näihin kappaleisiin aivan jotenkin erilaisen näkökannan. Sanoitukset ovat nyt pääasiassa ja huomaa, että kyllä näissä kappaleissa aina juju on ollut, vaikka Irwinin esittämänä niitä ei ehkä ihan kaikki ymmärtäneetkään. Lähinnä biisit esitetään vain laulun ja akustisen kitaran säestämänä, välillä pieniä lisämauisteita tarjoillen. Kaikki toimii hienosti ja Koivu on mahtava tulkitsija ja olen myös soolotuotannosta ollut kovin innoissani siitä asti, kun sitä on julkaistu. Ehdottomasti kannattaa tarkastaa, vaikka ei mikään Irwin-fani olisikaan, koska tämä on niin erilaista, mutta silti niin tuttua. Ennen kauppojen teko voisi halutessaan tarkastaa seuraavat kappaleet: Lievestuoreen Liisa, Ei tippa tapa ja Ai ai ain kun nuori ois.

3. Danko Jones - Never Too Loud

Tämä oli toinen niistä levyistä, jotka postilaatikossa reissun jälkeen odottivat. Viime levyn aikaan kyseisen herran tuotoksista innostuin, kun sävyjä oli hieman enemmän kuin ennen. Olen nähnyt nämä useaan otteeseen ja homma on koko ajan mennyt parempaan suuntaan. Uusi levy on sitten jo selkeä hyppäys uusille raitoille. Ns. garage-rock on jäänyt vähemmälle ja selvästi on panostettu enemmän kappaleiden esitysmuotoon. Ei siis aina ole pakko runtata kaikki säröt pohjassa koko aikaa vaan välillä voi käyttää myös jotain muita nyansseja. 

Eihän tässä toki ole edelleenkään sitä iloista rokkausta unohdettu vaan se on toki pääasiassa edelleen. Kappaleiden sanoitukset pyörivät naisissa, naisissa ja sitten vähän elämän reissuissa. Ehkä nämä kaikki ovat sitä samaa elämää kai jossain määrin heille, kun kovasti kiertuieilla elävät. Levy kantaa kokonaisuudessaan hyvin, vaikka muutamia täytebiisejä onkin, mutta ehdoton illan nostatus levy tämä on. Suomeen bändi saapuu 6.4.2008 ja sinne olemme mekin Sofin kanssa suuntaamassa. Tältä levyltä voisi tarkastaa seuraavat biisit:  City Street, Take Me Home ja Code of the Road.

Näiden lisäksi on toki levylautasella pyörinyt monen monia levyjä, mutta näistä uutuksista halusin nämä sitten esiin ottaa. Jokainen toki sitten tekee omat mielipiteensä näistä, mutta itse ainakin olen tykännyt ja kun kerta jo alkuvuodesta tulee näin hienoja levyjä niin voi odottaa, että niitä sitten tule tippumaan ympäri vuoden.

Kuvat

Mistä tulen muistamaan Lissabonin matkan?

Toistaiseksi Lissaboniin liittyvät postaukseni ovat olleet lähinnä pintaraapaisuja ja ostoksieni esittelyä. Ostosesittelyjä on tulossa vielä lisääkin, mutta sitä ennen voisin hieman syvemmin esitellä teille mieleenpainuvimpia asioita Lissabonissa ja Portugalissa yleensä.

Sää
Siinä missä paikalliset vielä pitivät talvitakkejaan itsepäisesti yllään, me suomalaiset kuljimme t-paidoissamme ja keväisissä mekoissamme pitkin Lissabonin katuja. Paikallisten mukaan kevät alkaa Portugalissa vasta maaliskuussa, mutta meitä pohjoismaalaisia se 20 asteen lämpötila kyllä lämmitti jo mukavasti. Varsinkin auringossa ilma tuntui jopa paikoitellen kuumalta, joten sää todellakin oli upea. Myös paljon pelkäämiämme sateita ei tämän viikon aikana näkynyt, joten Lissaboni painui mieleen ihanan aurinkoisena ja keväisenä.

Talot
Yhtenä kauneimpana asiana Lissabonissa voidaan pitää sen rakennuksia. Pienet, mutta korkeat rakennukset ovat toisissaan aivan kiinni, ja kun kaupunkia katselee vähän korkeammalta kukkulalta tekee mieli lähteä laskeutumaan rantaa kohti talojen kattoja pitkin. Kissat olivat tämän kulkuväylän jo keksineetkin, sillä usein niitä näki kulkemassa lämpimillä katoilla auringon paisteessa.


Opas
Matkan aikana oppaanamme toimi noin kolmekymppinen nainen, joka oli puoliksi suomalainen ja puoliksi portugalilainen. Hän on opiskellut matkailualaa Lissabonin yliopistossa, sekä suorittanut samalla oppaan tutkinnon sekä portugaliksi, että suomeksi. Hänestä näki, kuinka hän nautti työstään. Omien sanojensa mukaan hän toimii kahden eri kulttuurin yhdistäjänä, ja hänellä onkin etunaan se, että hän tuntee sekä Portugalin, että Suomen kulttuurit.

Ostosmahdollisuudet
Tästä en rupea sen suuremmin runoilemaan, mutta Lissabonissa shoppailun ystävät kyllä pääsevät nauttimaan. Valinnan varaa löytyy, ja aikaa saa kulumaan pelkkien ostoksien tekoon jopa useita päiviä, jos niin haluaa. Ostettavaa löytyy myös monelle eri kukkarolle.

Kulkuvälineet
Lissabonissa välimatkat voivat venyä pitkiksi ja jalat pääsevät väsymään kävellessä. Kun kaupunkia on ensin ihastellut muutaman päivän ajan jalan, on aika hypätä metroot, raitiovaunuun, bussiin tai taksiin. Eräs helppo tapa tutustua kaupunkiin on hypätä raitiovaunuun numero 28, ja kiertää kaupunki maisemia ihastellen. Me emme tätä ehtineet tekemään, ja se jäikin harmittamaan. Metroa käytimme kuitenkin muutaman päivän ajan. Myös taksilla tuli ajettua pari kertaa, sillä taksimatkat ovat Lissabonissa naurettavan halpoja. Lähtöhinta on päivisin 2 euroa ja iltaisin vastaava hinta on vain 50 senttiä kalliimpi. Eikä se eteneminenkään kallista ole, sillä usean kilometrin matkan hinnaksi yöaikaan tuli vaivaiset 4 euroa.


Sintra
Päiväretki Sintraan ja sen lähiseuduille oli myös yksi muistettava kokemus. Kyseessä on UNESCOn maailmanperintökohde, sekä Portugalin toiseksi suurin kaupunki. Vierailimme Sintran vanhassa kaupungissa, jossa kävimme vanhassa linnassa. Linnoja sinänsä on reissatessa tullut nähtyä, joten tämä vierailu ei ollut reissun ikimuistoisinta antia. Mieleen painuivat parhaiten kapeat kujat, joissa minibussimme kaarteli, henkeä salpaavat maisemat, sekä vierailu Manner-Euroopan läntisimmässä kohdassa.

Suoraan edessä Atlantti ja 6000 kilometrin päässä New York.

Ruokakulttuuri
Portugali ei ole tunnettu maittavista ruuistaa, ja kasvissyöjälle ruoka ei ole kulinaristinen elämys. Maassa syödään hyvin paljon kalaa sekä äyriäisiä, ja usein varsinkin turisteille suunnatuissa portugalilaisen ruuan ravintoloissa ei listalta edes löytynyt kasvisruokaa. Kasvisruokaa kyllä sai pyydettäessä jokaisesta ravintolasta, mutta usein näiden annosten taso oli huono. Sain esimerksi ylikallista pakastepizzaa, jonka päälle oli lisätty extra annos juustoa ja herkkusieniä, sekä kaksi kertaa lautasellisen joko kylmiä tai lämmitettyjä säilyke- ja tuorevihanneksia riisillä ja ranskalaisilla. Parasta ruokaa söimmekin aasialaisissa ravintoloissa, joista intialaiset ravintolat olivat parhaita.

Huumeet
Lissabonissa huumeita myydään kadulla varsin avoimesti. Meille oli kerrottu asiasta ennen matkaamme, mutta silti asia yllätti. Huumeita ei tosin tarjottu muualla, kuin yhdellä vilkkaimmista kävely- ja ostoskaduista. Muutaman sadan metrin matkalla meille tarjottiin huumeita kolme kertaa. Onneksi huumekauppiaat tosin uskoivat kerrasta, eivätkä jääneet jakuttamaan samalla tavalla, kun ravintolapöytiin rihkamaa myymään tulleet kauppiaat.

Mosaiikkikivikadut
En tiedä varsinaista nimitystä näille kaduille, mutta Lissabonissa jokainen kävelykatu oli tehty mosaiikkikiven kappaleista. Kadut olivat toki kauniita, mutta korollisille kengille ne eivät tehneet hyvää. Oppaankin mukaan varsinkin iltaisin, korosta kivien väliin jäänyt kenka on varsin tuttu näky. Tulipahan se itsekkin todettua.

Fado-laulu
Fado-laulu on portugalilaista perinnelaulua, joka tarinan mukaan on saanut alkunsa, kun naiset kaivaten lauloivat merille lähteneiden miestensä perään. Nykyisin fadoa laulavat sekä miehet, että naiset, ja sen sanoitukset voivat käsitellä myös positiivia asioita, kuten arkipäivän askareita ikävän sijasta.

Kuva

Mitä Lissabonista jäi käteen osa 1

Lissabonista tarttui mukaan kaikenlaista ihanaa. Koska viivyimme Lissabonissa viikon, jäi aikaa ihmettelyltä myös shoppailuun. Lissabonista löytyy useita suuria kauppakeskuksia, tavarataloja sekä ostoskatuja. Yksi Lissabonin pääkaduista oli pyhitetty maailman huippumuodille, ja kyseisen kadun varrelta löytyi lähes kaikki Luis Vuittonista Dolce & Gabbanaan. Me tyydyimme kuitenkin ihailemaan kyseisiä liikkeitä ainoastaan ulkoapäin.

Hintataso Lissabonissa on hieman Suomea alhaisempi. Useissa vaateketjuissa, kuten H&M ja Bull and Bear, vaatteiden hinnat olivat useita muita Euroopan maita halvempia. Myös ruokaa ja juomaa saa nautiskella halvall ravintoloissa. Vaikka Portugalissa ei ihan Itä-Euroopan hintatasoihin päästäkään, on se Suomeen verrattuna jonkin verran alhaisempi.

Siinä missä suomalaiset pukeutuvat H&M:n vaatteisiin, ja joka kaupungista löytyy vähintään yksi H&M, on lissabonilaisten tärkein vaatekauppa varmasti Zara. Lissabonissa kävellessä ei voinut olla törmäämättä ihmisiin, jotka kantoivat käsipuolessaan Zaran paperikassia, itse liikkeistä nyt puhumattakaan. Varsinaisen keskustan alueellakin taisi olla pelkästään neljä suurta Zaraa, ja kun siihen lisätään vielä ostoskeskusten ja keskustan ulkopuoliset Zarat nousi luku useisiin kymmeniin.

Nyt esittelen teille omia ostoksiani. Vaatteostoksia en ole vielä saanut kuvatuksi, joten esittelen ne myöhemmässä postauksessani. Sitä ennen kuitenkin kengät ja muut härpäkkeet.



L´Occitanen tuotteita: Lavender Hand Cream, Ultra Rich Conditioner ja Cherry Blossom Lip Gloss



Kaksi tuoreinta numeroa paikallista muotilehteä nimeltä Happy Woman. Lehdet maksoivat vaivaiset 1,50 €/kpl, vaikka paksuutta oli kahden Olivian verran.


Randomilla ostettu Brisa Rochen albumi (kannessa verrattiin mm. Cocorosieen, PJ Harveyhyn ja Björkiin), sekä vähän vähemmän randomilla ostettu PJ Harveyn albumi. Aurinkolasit C&A:sta.



Liukuvärjätyt korkkarit. Kengän takaosa lähes musta, mutta kenkä muuttuu hopeaksi kärkeä kohti.



Batan mustat lenkkarit vanhojen ja risojen Vagabondin tossujen tilalle.

Kappale kauneinta Portugalia

Puhukoot kuvat tällä kertaa puolestaan. Kotiin saavuimme muutama tunti sitten ja herätys oli tänään viiden jälkeen aamulla (kello Portugalissa kaksi tuntia Suomen aikaa jäljessä), joten olemme molemmat uuvuksissa ja totuttelemme vasta loskasateeseen.













Yksityiskohtaisempi kertomus matkasta tulossa!