Suomen naurettavin ilta

No niin, hypätäänpä tällaisen aiheen pariin kuin stand up-komiikka. Jokainenhan nyt tietää nämä hassun hauskoja tarinoita iskevät kaverit, jotka päätään aukovat ihmisille ja siitä sitten vitsejä vääntävät ja kaikilla on niin eri hauskaa. Kaverini innostui tästä harrastuksesta enemmän noin pari vuotta sitten ja on päässyt aika hyvin hommaan sisälle. On tullut myös huomattua se, että eipä tuo tuollaisten juttujen tekeminen sitten olekaan niin yksinkertaista. Helposti sitä ajattelee, että kaikki ne esitykset on täysin spontaaneja ja juttuja tulee sitä mukaan, mitä mieleen juolahtaa. Totuus on kuitenkin toinen, vaikka kyllä siinä vaaditaan myös sitä tilanteen mukana elämistä.

Kaikki esitykset suunnitellaan aika tarkasti ja kaikesta mitä ympärillä tapahtuu niin yritetään sitä huumorin siementä löytää ja myös niin, että se naurattaisi muitakin kuin itseään. Usein kaverillani on tapana testata juttuja mulle, mutta olen siinä mielessä hieman huono vaihtoehto siihen, koska huumorimme on sillä samalla alhaisella tasolla niin toki ne jutut yleensä minua naurattavat. Onneksi on keksitty näille koomikoille sellaisia treeni-iltoja, jossa he pääsevät kokeilemaan uusia juttujaan ihan normaali yleisön eteen ja täten saavat sieltä kautta sen palautteen, että mitä juttuja kannattaa viedä eteenpäin.

Itse olen jonkun verran näissä illoissa sitten kiertänyt ja sellaisen varoituksen sanan annan, että ei välttämättä kannata mennä kahta kertaa sellaisiin iltamiin, jossa on sama porukka esiintymässä. Varsinkin jos tapahtumat ovat lähellä toisiaan. Siinä käy meinaan niin, että kuule samat jutut sitten uudelleen. Itselleni näin on käynyt kertaalleen ja enemmän silloin ehkä häiritse se, että illan MC:kin veti samat jutut, koska juuri niiden olen luullut olevan niin kovin spontaaneja. Virhe ajatus siis jälleen siinäkin asiassa.

MC:llä on erittäin suuri rooli, koska tämän henkilön tarkoituksena on pitää sitä tunnelmaa yllä aina esiintyjien välillä ja olla se tirehtööri joka hommaa vetää. MC:n aikana usein myös vedetään yleisöä mukaan ja suoraan sanoen auotaan päätä aina tarpeen tullessa. MC:n paikka on ehdottomasti haastavin ja siihen eivät kaikki, muuten hyviä juttuja kertovat, välttämättä sovellu vaan se vaatii tietynlaista persoonaa.

Suomessa taso on koko ajan kovasti nousussa ja uutta porukkaa nousee esiin koko ajan. Tavallaan tästä koko hommasta on vähitellen kehittymässä saman tyyppinen trendi kuin vaikka jostain pokerista, joka on niin helkkarin ihanaa muka tällä hetkellä. Toisaalta stand up-komiikan todellakin kuuluu tämä paikka saada ja nousta suurempaan tietoisuuteen. Ehkä tämä vaatii myös enemmän älyllisästä ajattelua kuin vaikka Pulkkisen katsominen ( joka sekin hyvä omalla tavallaan onkin ). Usein asioissa ollaan enemmän ajan hermolla ja joskus sitten vähemmän.

Suosittelen kaikkia lämpimästi menemään tällaisiin iltoihin jos kotipaikkakunnalla sellaisia järjestetään. Usein näitä rattoisia iltamia vietetään näissä mukavissa pubeissa joissa jo valmiiksi on mukava tunnelma.

Ja lisäksi nyt kannattaa saapua Lahteen 18.4.2008 klo 19 alkaen seuraamaan Suomen naurettavinta iltaa. Siellä on esiintymässä useampia komiikoita ja aivan sieltä Suomen parhaasta päästä. Liput pitäisi olla piakkoin saatavilla lippupalvelusta.

Lisätietoa tuosta tapahtumasta löytyy myös osoitteesta www.rullatuoli.fi!

H&M ja muusikot yhdessä AIDSia vastaan

Miten yhdistää muoti, musiikki ja hyväntekeväisyys? Helposti, jos H&M:n uusinta kampanjaa katselee. Torstaina 31.1.2008 se viimeistään nähdään: Fashion Against Aids.

Fashion Against Aids -kampanjan takana on hollantilaisen Ninette Murkin vuonna 2001 perustama säätiö Beauty Without Ivory. Kampanjan ideana on koota kasa eri taidealojen suuruksia suunnittelemaan vaatteita, joiden myynnistä luovutetaan puolet belgialaiselle trooppisen lääketieteen instituutille.

Nyt H&M on lähtenyt mukaan hyväntekoon. Suunnittelijoiksi on pestattu muun muassa Rihanna, Timbaland, Scissor Sisters, Good Charlotte ja My Chemical Romance. Jokainen on suunnitellut yhden tai useamman t-paidan, topin tai hupparin kampanjaa varten. Vaatteet tulevat myyntiin H&M:n kautta, ja niiden tuotosta lahjoitetaan 25 prosenttia aidsin vastaiseen työhön.

Kampajan vaatteet eivät ole hinnalla pilattuja, ja löysimme Sankarin kanssa omat suosikkimme vaatteiden joukosta nopeasti. Rufus Wainwrightin suunnittelema tanktoppi oli molempien mieleen. Sääli ettei kyseisestä paidasta ole lainkaan miesten versiota. Myös Chicks on Speedin tanktoppi miellytti.

Lupaan tarjota päiväkahvit sille, joka kulkee rohkeasti kadulla USE A CONDOM -paita päälle. Nyt kannattaa provosoitua hyvän asian puolesta :)

Kuvassa Jade Jaggerin ja Katharine Hamnetin suunnittelemat paidat


Kuvat täältä

Maanantaina ei mittään, tiistaina ei mittään?

Olen hävittänyt kalenterini. Etsin sitä pitkään kotoani, mutta tulin siihen tulokseen, että sen on täytynyt jäädä vanhempieni luokse. Vierailu heidän luokseen osoitti kuitenkin, ettei kalenteria löydy sieltäkään. Se on tipotiessään. En tiedä tulisiko minun panikoida. Mielessäni pyörii jo nyt kymmeniä päivämääriä, jotka pitäisi merkitä kalenteriin ennenkuin unohdan ne. Tenttipäiviä, työhaastatteluita, teatterivierailuja ja deadlineja. Olen hukassa ilman pientä kalenteriani. Ostohetkellä kalenterin hinta oli vaivaiset neljä euroa, nyt kun kalenteri on kadoksissa sen arvo on noussut korvaamattomaksi.

Olen aina ihmetellyt ihmisiä jotka eivät käytä kalenteria. Eräs ystäväni ei koskaan muista sovittuja asioita, ja kun ehdotan hänelle kalenterin käyttöän, hän kertoo ettei osaa käyttää sellaista. Hän ei kuulemma muistaisi kuitenkaan katsoa kalenteriaan saatika sitten kirjoittaa sinne. Hänen tapauksessa uskoisin niin myös tapahtuvan.

Vielä en panikoi. Seuraavaksi käyn läpi kaikki viime aikoina käyttämäni laukut. Toivoa siis on vielä. Vielä en halua vaipua siihen epätoivoiseen ajatukseen, että olen oikeasti hukannut kalenterini, ja tällä hetkellä sen onnellinen löytäjä minun sijastani tietää milloin minun kuukautiseni alkavat.



Kuva

Heath Ledger 4.4.1979-22.1.2008

Muistan elävästi teinivuodet 10 This I Hate About Youn, Ritarin Tarinan ja Patriootin parissa. Patriootti löytyy vieläkin VHS:nä, Ritarin tarinan omisti paras ystäväni. 10 Things I Hate About Youta etsittiin tyttöporukalla pari vuotta sitten videovuokraamoista, tuloksetta.

En varsinaisesti viime vuosina ole enää seurannut Heath Ledgerin uraa, vaikka Brokeback Mounteinen olen nähnytkin, ja pidin siitä myös kovasti. Oli silti pieni sokki, kun tänä aamuna kuulin suru-uutisen. Taas yksi nuori ja lahjakas ihminen poissa.

Tämänlainen kuolema Heath Ledgerin kohdalla tuli varmasti monelle yllätyksenä. Varmasti moni on veikkaillut seuraavaksi päihteiden uhriksi Britneytä tai Amyä, ei todellakaan Ledgeriä. Toisaalta kuolinsyytä ei ilmeisesti vieläkään ole vahvistettu, jotten ei mennä mustamaalaamaan miestä.

Nuorten julkisuuden henkilöiden kuolema tuntuu pysäyttävä aina ainakin hetkeksi. Muutama kuukausi takaperin kävimme Sankarin kanssa läpi nuorena kuolleita rockmuusikoita. Nuorena kuolleita näyttelijöitä muistan vähemmän. Jos lähivuosikymmeniä muistellaan, ei mieleeni tule kuin River Phoenix.

Ehkä voisimme tutun tyttöporukan kanssa tehdä uuden kierroksen videovuokraamoihin.

Kenen julkisuuden henkilön kuoleman sinä muistat parhaiten? Kenen kosketti eniten?

Miten on muuten mahdollista, että tällaiset eivät ole jo lukkojen takana? Ryhmä on myös kiittänyt Jumalaa muun muassa Jokelassa kuolleiden yhdeksän suomalaisen hengen riistämisestä. Me skandinaavit kun olemme liian vapaamielisiä ateisteja.

Kuva

Provinssirockin pääesiintyjä julkaistu

Niille teistä, jotka ette vielä ole kuulut ensikesän ensimmäisestä ISOSTA festarikiinnityksestä, Foo Fighters on tänään vahvistettu Provinssirockin pääessintyjäksi, ja se esiintyy Törnävällä sunnuntaina 15.6.2008!



Kieltämättä aika komea festariavaus. Jatkakaahan samaan malliin.

Kuva

Jalat solmussa

Kokeilin tänään jotakin uutta: latinobiciä. Painelin tunnille itsevarmutta puhkuen. Olinhan viime aikoina käynyt tanssimassa BodyJamissa ja Balletonessa ihan kunniakkaasti. Ikävä totuus iski kuitenkin jo viiden ensimmäisen minuutin kuluttua. Tavallinen mambo sujui vielä hyvin, mutta kun sen kaveriksi lisättiin muita askelkuvioita, joista lopulta muodostettiin askelsarjoja, seisoin elävänä kysymysmerkkinä kaikkien niiden tanssivien naisten seassa. En kerta kaikkiaan pysynyt mukana! Juuri, kun aloin päästä kärryille ensimmäisesta sarjasta, olimme jo siirtyneet uuteen, ja tipahdin jälleen kolisten alas kelkasta.

Olin kamalan nolostunut. Tuntui kuin kaikki ympärilläni olisivat tanssineet lattaria jo vauvana, kun itse olisin seisonut salissa liian isoissa kengissä, kengätnauhat auki, puntteihini kompastellen. Eikä yhtään auttanu se, että edessäni ollut todella innokas nainen kääntyili ja pyöri niin rivakasti ja yhtään ympärilleen katsomatta, että meinasin ainakin kymmenen kertaa jäädä alle. Uskon kyllä, että kaltaiseni tumpelo oli ärsyttävästi tiellä, mutta kyllä minuakin pelotti kun lähes kaksimetrinen jalkapari tulee ponnarit heiluen päin.

Ihme kyllä, vaikka seisoin kysymysmerkkinä ihmisjoukossa varmaan kolmasosan tunnista, ei yrittänyttä laitettu, vaan hiki oikeasti nousi pintaan. Tehokas siis, vaikken askeleissani aina oikeaan osunutkaan.

En vielä tiedä kehtaanko näyttää naamaani kyseisellä tunnilla enää toistamiseen. Toisaalta halu päästä tanssimaan on kova, mutta toisaalta mieli tekee valita jotain tutumpaa ja turvallisempaa, kuten spinningin. Ehkä hemmottelen itseäni uusilla jumppatrikoilla ja t-paidalla. Jotenkin sitä jumppaileekin reippaammin, jos on jotakin kivan pirteää päällä. Tampereen radion kilpailussa voitettu t-paita ei kuulu tähän kastiin ;)

Musta jää

Viimein tuli tämäkin paljon puhuttu elokuva tarkastettua. Kovin on tätä kaikkialla kehuttu ja siksi oli odotukset korkealla, kun on monta Jussi-ehdokkuutta ym. Ensi tuntemus näin leffan katsomisen jälkeen on kuitenkin se, että eipäs tämä nyt niin kovin erikoinen sitten ollutkaan. Ei se missään tapauksessa huono ollut ja koko ajan pysyi mielenkiinto yllä. Jäin vain miettimään sitä, että mikä tästä teki sellaisen elokuvan, että se ansaitsee nuo kaikki ehdokkuudet? Onko se sitten se, että tämä on niin perin suomalainen elokuva. On tuskaa ja ahdistusta ja siitä kumpuavat teot. Ne kai sitten ovat niitä suomalaisen elokuvan kulmakiviä, joita ihmiset haluavat vuodesta toiseen nähdä.

Ja eihän tuskan kuvaamisessa ole sinänsä mitään pahaa. Senkin voi toisaalta esittää niin kovin monella eri tavalla ja joskus siitä on onnistuttu tekemään erittäin onnistuneita tekeleitä. Tässä oli mukavaa sellainen tietty kierous mikä kumpusi pääosan esittäjä Outi Mäenpään kautta. Se nainen todella osaa tuollaista roolia esittää ja ainahan se tuollaisiin rooleihin laitetaankin. Saakohan se koskaan esittää iloista ihmistä, jolla asiat voisivat mennä hyvin? Ja olisiko se sitten edes enää uskottava, kun kaikki ihmiset jo valmiiksi näkevät hänen tuollaisena kärsivänä naisena.

Martti Suorsaloon ehkä hieman petyin. Kaveri osaa näytellä, mutta jotenkin nyt jäi vaisuksi koko hänen roolinsa. Toki siihen vaikutti sekin, että ei ollut tässä nyt se päähenkilö, ei ehkä sivuroolissa sitten saa kaikkea itsestään irti. Hoiti leiviskänsä kuitenkin kunnialla ja hyvä niin.

Nähtävästi tämä teksti karkaa nyt hieman enemmän tuonne näyttelijäanalyysin puolelle joten palataan vielä itse elokuvaan. Draaman kaari oli hyvin luotu, vaikka olikin aika ennalta arvattava. Mitään yllätyksiä ei päässyt tapahtumaan, vaikka aina tietyillä asioilla sitten juonta sävytettiin, mutta ne tulivat siihen aina luonnostaan, eivät mitenkään niin, että olisivat tuoneet ahaa-elämyksen mukanaan.

Viime aikoina on tullut katsottua yllättävänkin paljon suomalaisia elokuvia ja pystyy hieman arvioimaan sitä, että missä tällä hetkellä tasossa mennään. Itse en tälle kyseiselle pätkällä antaisi sitä yhdeksää Jussi-ehdokkuutta. Koko ajan jäi tästä elokuvasta jotenkin sellainen fiilis, että tämän olisi voinut viedä pidemmälle ja syvemmällekin, koska koko aihe on niin moneen kertaan kaluttu, että kun kerta yritettiin hoitaa asioita kerrankin hieman uudella tavalla niin sitten ei uskallettu sitä viedä loppuun asti kuitenkaan.

Kannattaa tämä elokuva käydä kuitenkin tarkastamassa, ehkä silloin saattaa ymmärtää sen mitä olen tällä tekstillä yrittänyt sanoa ( tai sitten ei ). Jos elokuvan on jo nähnyt niin mielellään kuulisin ajatuksia siitä, että miten te muut olette tämän elokuvan nähneet ja kokeneet.

Kuva

Sofi tykkää tytöistä

Pakko se on myöntään. Naiset vaan osaa paremmin. Ne on jumalaisia, osaa välittää tunteita, osaa koskettaa, osaa soittaa paremmin ja laulaa kauniimmin. Naiset ovat paljon parempin muusikoita kuin miehet.

Tajusin sen tänään, sillä ymmärsin, että viimeisen kuukauden aikana ostamani ja saamani levyt ovat kaikki naisartistien ja -bändien albumeja. Ei yhtään miestä missään levyllä (laulaja-lauluntekijöiden levyllä soittavia miehiä ei lasketa). En edes muista koska olisin viimeksi hankkinut miesartistin tai -bändin musiikkia. Lamountin levyllä on tosiaan miesenemmistö, mutta sitäkään levyä en ole ostanut. Latasin sen laillisesti heidän omilta kotisivuiltaan.

Pitkäaikainen suosikkiartistini on myös nainen. Olen jumaloinut häntä ja hänen musiikkiaan jo niin monet vuodet, eikä mistään ole ollut hänelle vastukseksi. Ei edes muista naisista.

Mitä levyjä olen siis hankkinut viime aikoina? Ainakin nämä:

















Ja mitäkö pidin? Rakastin! Toisia vähän enemmän kuin toisia, mutta kaikista pidin suuresti. En kai minä muuten miespuolisia muusikoita näin parjaisia.

Kuvat

Ps. Kyllä miehetkin osaa.

Tänään bänditreeneissä mietittyä...

Soittamisen iloa jälleen kerran tänään kävin harjoittamassa ja itselleni epätyypillisten rumpujen takaa. Toisaalta se on nyt tutuksi viime aikoina tullut, kun rumpali lähti bändistä lätkimään ja vararumpalitkin ovat tuntuneet loistavan poissa olollaan. Taitoni nyt eivät kovin kaksiset ole, mutta onhan niitä oikein veikeä mättää ja saa samalla myös liikuntaakin. Toisaalta jos kovasti harjoittelis niin kyllä sitä rumpujenkin salat varmasti aukenisivat sellaiselle tasolla, että jotain pop-/rock-meininkiä pystyisikin soittelemaan.

Tämä käyköön pienenä aasinsiltana koko tekstille. Rupesin ajattelemaan sitä, että miten vaikea sitä on ponnistaa isompaan tietoisuuteen ns. pinnan alta. Tälläkin bändillä ollaan jo 6 vuotta tahkottu eikä mitään sen erityisempää ole saatu aikaan, vaikka kovasti kaikkea on yritetty. On kierretty bändikilpailuja, soitettu kaikissa mahdollisissa kissan ristiäisissä, tungettu mukaan eri bändien keikoille lisäbändiksi milloin milläkin verukkeella, järjestetty itse tapahtumia ja vaikka mitä.  Porukka on myös tykännyt musiikista ja usein soitettu sellaisiakin bändejä suohon keikoilla, joilla nyt on levytyssopimus ja sitä kautta jo isommat markkinat edessä.

Olenko siis katkera, kun meidän bändi ei ole sitten onnistunut nousemaan tietoisuuteen kaikesta  huolimatta? Monet ajattelevat varmaan sitä, että ei olla varmaan sitten riittävän hyviä. En mä varmaan katkera ole, vaikka kovasti sitä aina oman bändinsä toivoisikin menestyvän. Enemmänkin mietityttää se, että millä tavoin mikäkin bändi aina valikoituu meistä monista samanlaisista yrittäjistä? Usein tuntuu, että sinne marginaalin jää ne parhaat bändit, oma bändini tietenkin mukaan lukien ;) Olen huomannut sen, että ratkaisevaa on ne oikeat suhteet. Niillä pelataan todella paljon. Toki bändin tasollakin on merkitystä, mutta ei se kuitenkaan aina riitä tai ei edes usein. On oltava oikeassa paikassa oikeaan oikeiden suhteiden kautta.

Paljon paskaa sitä puskee radioista ja saa niitä levytyssopimuksia ja tilaisuutensa näyttää kyntensä. Kaikki ei sitä saa, kuten meidän kohdalla on käynyt. Koskaan sitä ei kuitenkaan voi tietää, että milloin se meidän vuoro tulee. Ja vaikka ei sitä tulisikaan niin on tämä bänditoiminta paljon antanut ja keikkoja ollaan saatu kuitenkin yli 50 tehdä ja se on paljon ja niistä jää paljon hienoja muistoja joka tapauksessa. Ja kyllähän tässä yritetään paljon muutakin musiikkia vääntää, että jos se joskus sitten tärppäis edes jollain tasolla. Pääsisi edes sitä levyä kerran tekemään jonkun muun kustannuksella.

Tässä hieman nämä ajatukset nyt poukkoilevat, mutta tämä on niin laaja asia pohtia, että tässä väkisin karkaa ajatus usein ties minne asteille. Onneksi vielä kuitenkin laadulla on merkitystä ja se lopulta ratkaisee sen, että ketkä sitten vielä muistetaan edes kymmenen vuoden päästä. Kertakäyttöhitit unohtuvat, mutta todelliset lahjakkuudet ja levyt muistetaan pitkään. Ja ei ne itselle tärkeät levyt ole välttämättä mitään ison suosion saaneita bändejä vaan marginaalista paljon hyvää löytyy. Ja nykyään myös tämä levy-yhtiö toiminta on muuttumassa enemmän niin, että bändit julkaisevat levyjään itse. Ehkä sekin on sitten meidän tulevaisuutemme. Markkinointi tuollaisessa on yleensä vain se ainoa ongelma.

Pään seinään hakkaamista jatketaan silti edelleen. Nyt voi siirtyä kuuntelemaan, vaikka British Sea Poweria, joka on levytyssopimuksensa ja uransa ansainnut.

Sademetsän sankarit

Sademetsän sankarit: helppo ja hauska tapa pelastaa pieni pala maailmaa. WWF:n kampanja sademetsien puolesta on nyt hauskalla tavalla lähempänä jokaista sankaria.
Voit ryhtyä sademetsän sankariksi klikkaamalla tästä.

Sivuston idea on yksinkertainen. Voit perustaa oman pienen saarekkeen, jonne voit ostaa sarvikuonoja, norsuja, puita, orkideoija ja tiikereitä. Kun valtaat ensimmäisenä pienen maa-alueen, saat myös nimetä sen itse. Jokaiseen ostokseesi saat myös lisätä viestin muille käyttäjille. Mukaan pääsee jo pikkusummalla, sillä sarvikuonojen hinta on 1.10 euroa. Rahat menevät tietenkin WWF:n sademetsäkampanjaan, jonka tarkoituksena on suojella sademetsiä ja uhanalaisia lajeja, kuten tiikereitä.

Lisätietoa täältä

And we say: "Ihanaa!" perusti oman Päärynäsaaren

Makoisa sunnuntai

Sunnuntaisin on usein aikaa tehdä yhdessä hyvää ruokaa, ja tottakai nauttia se samaan aikaan kera kivan kattauksen. Tänään valmistimme vokkiruokaa:



Vokattua tofua ja kasviksia

1 pkt kiinteää tofua
2 rkl soijakastiketta
1 rkl tuoretta raastettua inkivääriä
1 valkosipulinkynsi
1 rkl seesamöljyä
1 rkl sokeria
100 g salaattikiinankaalia
1 punainen paprika
1 pieni porkkana
oliiviöjyä paistamiseen
1 punasipuli
100g herkkusieniä
nuudeleita

Leikkaa tofu viipaleiksi. Tee soijakastikkeesta, inkivääristä, valkosipulista, seesamöljystä ja sokerista marinadi, ja kaada se tofun päälle. Anna tofun marinoitua vähintään puoli tuntia tai parhaimmillaan yön yli.

Pilko kovat kasvikset pieniksi ja pehmeät suureksi paloiksi. Näin kasvikset kypsyvät lähes samaan aikaan.

Ota tofu pois marinadista ja paista se öljyssä kauniin väriseksi. Säästä marinadi. Ota tofu pois pannulta ja lisää kasvikset. Kaada marinadi kasvisten joukkoon. Kasvisten kypsyttyä lisää tofu ja keitetyt nuudelit. Sekoita pannussa ja tarjoa samantien.

Hyvää ruokahalua!

The Filth and The Fury

Yle Teemalta tuleva Punk-dokumentti sai minut tutkimaan Vivienne Westwoodin nykyisiä tuotoksia. Tuo nainen punkin takaahan on suunnitellut vaatteita jo useiden vuosikymmenien ajan. Koko tarinahan alkoi 70-luvulla pienestä vaateputiikista, jota Vivienne piti yhessä silloisen miehensä Malcom Mc Larenin kanssa Lontoossa. Kyseinen vaateputiikki oli punkkareiden kohtauspaikka. Kuuluisaksi Vivienne tuli, kun Malcom päätti pukea Sex Pistolsit Westwoodin vaatteisiin. Ja loppu onkin historiaa.



Pieni googlettaminen toi eteeni kaksi asua vuodelta 1993. Aikaa on kulunut lähes 15 vuotta, mutta valehtelematta vaatteet näyttävät kovin tutuilta. Näin se muoti kiertää:





Kuvat siis täällä

Hip hei!

Leppoisaa lauantaita kaikille!



Muistutan, että vielä ehdit osallistua reilun puolen tunnin ajan Mintun kevätarvontaan.

Toinen arvonta löytyy täältä. Aikaa osallistua vielä usean päivän ajan.

BIFF! BANG! POW! - Seikkailuja populaarikulttuurissa

Tämä siis on Otto Talvion kirjoittaman kirjan nimi, joka julkaistiin tuossa viime vuoden lopussa. Kirjan teemana on populaarikulttuurin ilmiöt vuosien varrelta, lähinnä kuitenkin musiikin muodossa asioita tarkastellaan. Kirjoitukset on koottu Oton Helsingin Sanomien NYT-liitteeseen ja Rumbaan kirjoittamista teksteistä. Eli pieniä kolumneja eri aiheista. 

Hyvää kirjassa on se, että tuodaan omia mielipiteitä asioista esille reilusti ja, vaikka ei olisi asioista samaa mieltäkään niin on erittäin viihdyttävää lukea sellaista ja herättäähän se samalla myös omia ajatuksia. Parasta kirjassa on ehdottomasti hippien ainainen mollaaminen ja täytyy myöntää, että monessa suhteessa näissä kohdissa on ihan järkevä selityskin taustalla.

Itselle kiinnostavia bändejä vilisee paljon sivuille kuten Big Star, Posies, Weezer ym. "power-pop"-yhtyeet. Näitä herra selvästi arvostaa ja ovat myös sellaisia bändejä, jotka olisivat voineet hieman suuremmankin arvostuksen saavuttaa. Toki noista kaikki vielä aktiivisesti ovat musiikin kentällä uutta tuottamassa, mutta en usko että enää tilanne kuitenkaan muuttuu. Weezer toki on ison kansan suosion saanut poikkeuksena näihin muihin. Myös mod-kulttuuri kulkee koko teoksen ajan vahvana mukana ja tavallaan tulee selville kuinka paljon se on vaikuttanut nykyiseenkin, varsinkin brittiläiseen, musiikki/tyylikulttuuriin.

Toki muutkin perinteiset bändit ja vuosikymmenet läpi käydään. Moni voi kritisoida joidenkin vuosi kymmenien nopeaa ohittamista, mutta minusta ainakin jostain 60-70-luvusta ja sen mahtavuudesta on jauhettu jo aivan liikaa. Kaikilta vuosi kymmeniltä kyllä löytyy sitä mielenkiintoista tavaraa kuin vaan jaksaa sitä etsiä. 

Kaikista kummallisinta kirjassa on se, että kaikkein isoin juttu on uhrattu suomalaiselle Cliftersille. Jollekin helvetin Cliftersille!! Toki nyt bändin tiedän, mutta ei se nyt mielestäni niin mullistava orkesteri ole, että sille olisi kaikkein isoimman jutun tässä kirjassa suonut. Mutta kirjailija toki tekee omat päätöksensä itse.

Se lämmitti kanssa sydäntä, että hevi sivuutetaan muutaman sivun jutulla. Se on ihan piristävää Suomessa, että siitä ei edes joka paikassa sitten jauheta, vaikka se on iso osa nykyistä populaarikulttuuria. Itse olen ainakin kyllästynyt jo koko musiikki lajiin, vaikka sitä on paljon tullutkin kuunneltua. Se ei vain yksinkertaisesta anna enää mitään ja se on saanut liian suuren osan suomalaisesta musiikkikentästä.

Kirja on mukavaa ja helppoa luettavaa, mutta tuntuu että monessa aiheessa ( Cliftersiä ) lukuunottamatta oltaisiin voitu porautua hieman syvämmällekin. Toki nämä ovat eri lehdissä julkaistuja kolumneja joiden kirjoitusten pituuksissa on varmasti ollut rajoitteita. Ehkä kirjanaan olisi sitten voinut hieman pidentää niitä ja liittää mukaan syvempää pohdintaa. Yhtä kaikki, suositeltava kirja kaikille pop-musiikista kiinnostuneille.

Laitetaan lopuksi kirjan innoittamana muutama levy, jotka kannattaa ottaa haltuun jos tuo power-pop kiinnostaa:

The Posies - Amazing Disgrace ja Frosting on the Beater

Big Star - #1 / Radio City

Weezer - Weezer

Kuva  

Mitä odotan vuodelta 2008?

Vuotta on kulunut jo toista viikkoa, ja nyt olisikin ehkä hyvä listata muutamia asioita joita itse henkilökohtaisesti odotan tältä kuluvalta vuodelta eniten. Asiat on pieniä ja suuria, haaveita ja toiveita. Tässä siis minun käsitykseni siitä, miten vuosi 2008 olisi parasta viettää.

Vuoden odotetuin tapahtuma: Provinssirock

Provinssirock viettää kesällä 30. syntymäpäiväänsä. Näistä kekkereistä voi odottaa siis mitä tahansa. Pieni määrä ennakkolippuja ensi kesän festareille tuli myyntiin jo viime vuoden puolella edellisvuoden lipun hinnalla. Tämän voi kuvitella kielivän jonkinlaisesta lipun hinnan noususta, mikä taas voisi kieliä paremmista esiintyjistä. Niin tai näin, minä ainakin odotan tältä tapahtumalta paljon. Provinssi on myös yksi parhaista tavoista aloittaa virallisesti kesä.

Vuoden halutuin ulkomaalainen yhtye Suomeen: The White Stripes

Viime vuosi todisti vihdoin, että kovan luokan bändejä on mahdollista saada Suomeenkin. En vielä muutama vuosi sitten olisi voinut kuvitellakaan näkeväni kaksi suurinta suosikkiani livenä Suomessa ensimmäistä kertaa alle kuukauden välein. Näin viime vuonna yhteensä viisi areenakonserttia, kun edellisvuosina moisia tuli nähtyä maksimissaan kerran joka toinen vuosi. Loistava konserttivuosi siis.
Tämä kaksikko rokkaili sydämeeni jo aikapäiviä sitten. Muutama kesä sitten The White Stripes vieraili Tallinnassa, mutta Suomen kamaralle heitä ei ole vielä koskaan saatu. Ehkä vuosi 2008 tuo heidät vihdoin tänne?

Vuoden odotetuin keikkatauon päättyminen: PMMP

Viime vuoden elokuussa PMMP:n tytöt yhtyeineen jäivät ansaitulle keikkatauolle Helsingin Juhlaviikoilla esitetyn hienon konsertin päätteeksi. Yhtyeen tytöt jäivät molemmat äitiyslomalle. Mira synnytti äskettäin esikoisensa ja Paulan vauvan laskettu aika on myöhemmin keväällä.
Yhtyeen fanit varmaasti kaipailevat tyttöjä lavalla jo nyt, mutta luultavammin keikkatauon voisi olettaa päättyvän aikaisintaan kesällä. Minä ainakin henkilökohtaisesti toivoisin näkeväni nämä tytöt kesän festareilla. Olisi hienoa päästä todistamaan PMMP:n lastanlaululyven "Puuhevosen" liveversioita.

Vuoden odotetuin elokuva: Sex And The City: The Movie

Tarvitseeko tätä edes sanoa? Varmasti jokainen tätä sarjaa seurannut ihminen odottaa kyseistä elokuvaa kuin kuuta nousevaa. Harva elokuva saa kotimaisetkin iltapäivälehdet julkaisemaan jokaisen elokuvan kuvauksista napatun kuvan omilla verkkosivuillaan. Tämä on myös se elokuva, joka tulee vaikuttamaan tämän vuoden muoti-ilmiöihin.

Vuoden muoti-ilmiö: Marimekkoa H&M:ssä

Marimekko on viime vuosina kansainvälistynyt huimaa vauhtia. Uusin aluevaltaus on yhteistyö Hennes&Mauritzin kanssa. Tänä vuonna Marimekkoa voi siis ostaa H&M:n liikkeistä. Tämä on nähtävä.

Kuvat voi nähdä täällä

Blackwellin lista

Nyt ne on taas valittu: huonoiten pukeutuvat julkkikset. Mr. Blackwell julkaisee vuosittain oman näkemyksensä asiasta, ja tässä tulee tämän vuoden kolmen kärki.

1. Victoria Beckham


Tätä naista varmasti joko ihaillaan tai vihataan. On hauska huomata miten niin monille tärkeä muoti-ikoni komeilee tänä vuonna huonoiten pukeutuvien julkkisten listan kärkisijalla. Victoria on jo Spice Girls-aikoinaan ollut tunnettu lähinnä tyylistään, kovin kaksisena laulajana häntä kun ei voi pitää.

2. Amy Winehouse


God, she's a mess. Tätä Britannian omaa Britneytä ei voi syyttää ainakaan persoonattomuudesta. Ylivahva meikki ja kirkkaan kiljuvat vaatteet ovat Winehousen tavaramerkki siinä missä hänen sekoilunsakin. Käytöksellään ja vahvalla ulkonäöllään hän on varmasti jäänyt monille mieleen. Itse olen sitä mieltä, että Amyn persoonallinen ulkonäkö on jopa kääntynyt hänen edukseen.

3. Mary-Kate Olsen


Taas yksi muoti-ikoni. Itse en henkilökohtaisesti pysty erottamaan näitä teinitähtisisaruksia toisistaan, mutta selvästi jotkut osaavat.

Kymmenen kärjen voi tarkastaa täältä

Mutta missä on tämä neitokainen? Minä ehdottomasti kaipaan häntä tälle listalle.

Kolme hienoa kappaletta viime ajoilta...

Tämä olkoon ensimmäinen kirjoitukseni tänne ja ajattelin pelkän höpöttelyn sijaan mennä suoraan asiaan. Jotain hienoja periaatteita tälle blogille luotiin ja nyt sitten aattelin näiden aiheiden pariin sukeltaa.

Yleensä olen vahvasti levy orjentoitunut, eli kuuntelen levyjä kokonaisuuksina enkä niinkään yksittäisiä biisejä. Nyt on pakko kuitenkin myöntää, että on löytynyt kolme yksittäistä kappaletta viime aikoina, joita on jaksanut kuunnella useamman kerran ihan sitä samaa yhtä biisiä. Esittelen nyt siis kolme tällaista kappaletta, jotka ovat tehneet vaikutuksen tässä ihan viime aikoina ja yritän vielä perustella, että miksi.

1. Herra Ylppö ja Ihmiset - Sata vuotta

Heti, kun ensimmäisen kerran tämän kappaleen kuulin niin se jotenkin teki vaikutuksen. Sen tunnelma ja sanoitus lyövät hyvin kättä yhteen ja melodia on vain kerrassaan vastustamaton, kun kertosäkeeseen päästään. Kappale luo sellaisen fiiliksen, että on vain palattava siihen uudestaan ja uudestaan. Koko biisin kruunaa vielä lopun hokema:" Kuitenkin jossain on maa, jossa sinua odotetaan", ja se melodia on vain jotain niin hienoa. Hieno ratkaisu yleensäkin laittaa pop-kappaleen loppuun jotain muuta kuin kertosäkeen toistoa. Koko albumi julkaistaan helmikuun 6. päivä ja se menee takuu varmasti ostoon.

2. Siiri Nordin - Viimeinen Palanen

Tämä biisi jäi päähäni soimaan heti, kun sen ensimmäisen kerran kuulin. Ehkä tämän kappaleen hienous perustuu kerrassaan mainioon kertosäkeeseen. Se jää heti päähän ja jotenkin sen tunnelma on sellainen, joka omaa mieltä kovasti lämmittää. Keskellä kappaletta on sellainen haahuilu kohta, josta en ehkä vieläkään ole varma, että onko se oikeassa biisissä. Tämäkin kappale on sellainen, että sitä jaksaa kuunnella monesti ja siltikin, että se radiossa paljon soi. Todennäköisesti on myös koko levyyn tutustuttava sitten, kun se julkaistaan.

3. Samettivallankumous - Ameriikka

En tarkkaan muista mitä kautta tämä bändi tietoisuuteni tuli, mutta olihan se tarkastettava. Tämä on uusimman levyn avausraita ja täytyy sanoa, että aika mahtava sellainen. Koko kappaleen soundimaailma on hienon rautalanka mainen, mutta sitten taas itse melodia on silkkaa poppia. Kertosäe tässäkin on se valloittava elementti, mutta myös säkeistöön on osattu panostaa ja se tekee koko biisistä sellaisen, että ei vain odota sitä kertosäettä vaan koko biisi toimii ja sitä on miellyttävä kuunnella. Hieman olen kuunnellut myös albumin muita biisejä, mutta samanlaista tajunnan räjäyttäjää ei ole sieltä vastaan tullut. Hankinta listalle tämän voisi silti laittaa. Tuottajan roolissa on toiminut Ville Leinonen ja hänen suurena faninaan on pakko jälleen todeta, että ei se mies paskaan kättään laita.

Eli tällaiset kappaleet ovat viime aikoina olleet itselläni esillä. Näin laitettiin siis tämä pop-kimara osuus käyntiin.

Kuva

Hulluja me suomalaiset

"Jaksaa, jaksaa! Kesä on ihan kohta!"
Tämä lausahdus sai minut lähes sekoamaan askelluksissani kesken Bodypump-tunnin. Voiko tosiaan olla, että ihminen on niin omituinen, että ahdettuaan ensin kinkut, rosollit, laatikot ja suklaat napaansa sen parin viikon aikana, jonka joulu ja uusivuosi kestävät, se suuntaa heti ensimmäisen arkipäivän iskettyä liikuntakeskukseen mielessään vain kesän hiekkarannat ja ne pieneksi käyneet bikinit? Aloitetaanko "Kesäksi kuntoon 2008" ihan oikeasti jo tammikuussa? Minun on ainakin vaikeaa edes muodostaa mielikuvaa kauniista ja lämpöisestä kesäpäivästä, kun ensimmäiset pakkaset vasta purevat päälle. Minkä takia sitä sitten panostetaan vain ja ainoastaan siihen kesään? Miksei sitä voisi olla kunnossa tässä ja nyt? Luulisi, että on puuduttavaa joka tammikuu aloittaa ikään kuin alusta.



Kesää odotellessa.

Kuva

Tammikuu

Tammikuu on yleisesti kuukausi, jolloin uutena vuotena tehtyjä lupauksia yritetään pitää yllä. Lopetetaan tupakointia, aloitetaan tipaton kuukausi, syödään terveellisesti ja liikutaan enemmän. Kaikkihan me olemme joskus jotain luvanneet. Harmillisen usein pohjimmiltaan hyvä idea kuitenkin unohtuu alku innostuksen myötä, ja vanhaan (ehkä jopa epäterveelliseen) elämään lipsutaan hyvin nopeasti takaisin.

Itse lupasin alkuvuodesta kaksi asiaa: alkoholittoman ja herkuttoman kuukauden. Ei siksi, että minulla varsinaisesti olisi ongelmaa kummankaan kanssa, vaan siksi että välillä on hyvä pitää taukoa hieman epäterveellisistä tavoista. Tipatonta kuukautta olen viettänyt ennenkin ja se sujuikin varsin mukavasti. Tipaton kuukausi ei automaattisesti tarkoita tylsää kuukautta kotisohvalla,
vaan juhlimassa voi käydä ihan kaakaon, colan tai alkoholittoman drinkinkin voimin.
Nyt kun tammikuuta on takana jo viikon verran, olen löytänyt itseni keittiön kaapilta joka ikinen ilta tuijottelemassa ylähyllyn joulusuklaalevyä himokkaasti. Onneksi näin. Olisi kieltämättä hälyttävää, jos suklaan sijasta itkisin jääkaapilla sen yhden ainoan uudelta vuodelta säästyneen olutpullon perään.

Liikunnan iloistakin olen päässyt kuluneen viikon aikana nauttimaan. Ystävältä lahjaksi saatu joulukortti kun oikeuttaa seitsemän päivän vapaaseen kuntokeskuksen käyttöön ilmaiseksi. Opiskelijana tartun ilomielin tilaisuuteen käyttää muuten kovin kalliin kuntokeskuksen palveluja hyväkseni, joten olenkin joka päivä käynyt kokeilemassa toinen toistansa hauskempia tunteja.
Harmillista kyllä kortista on jäljellä enää kolme päivää. Reisilihakseni tosin huokaisevat helpotuksesta, kun kuntorääkkiin tulee pitkästä aikaa tauko.

Vuosi 2007 oli kulttuuritarjontansa puolesta erittäin monipuolinen. Toivon, että vuosi 2008 tuo terveempien elämäntapojen ohella paljon hienoja yhtyeitä Suomeen.


Miten helpoksi kuntoilun voikin tehdä? Flexi-bar on uusi tehokas liikuntaväline.
Kuva

Ja siitä se sitten lähti

Ajatus blogin kirjoittamisesta on pyörinyt päässäni jo jonkin aikaa. Tänään tulin kuitenkin siihen tulokseen, että en halua pitää blogia yllä yksin. Siispä ehdotin yhteisen blogin pitämistä avopuolisolleni, joka innostui ideasta.
Aihepiiri oli varsin nopeasti mietitty: haluamme kirjoittaa populaarikulttuurin ilmiöistä mm. musiikista, muodista, elokuvista ja kirjallisuudesta.
Tästä se sitten lähtee.