Uhraa tunti ilmastolle

Tänään ympäri maailmaa valot ovat sammuneet tunnin ajaksi. Kyseessä ei ole sähkökatkos, vaan tempaus ilmastonmuutoksen hyväksi. Tempauksen takana on WWF.

Tempauksen ideana on kirjaimellisesti sammuttaa valot tunnin ajaksi. Valojen sammutus alkoi Fidzhisaarilta ja Uudesta-Seelannista edeten kohti länttä. Suomen kaupungeista mukana oli Espoo, pisteet sinne!

Meillä valot ovat olleet sammuksissa tänään koko illan. Syy on yksinkertainen: olemme kyläilemässä vanhempieni luona. Tääläkään valot eivät juuri pala, sillä äitini polttaa vielä mielellään kynttilöitä, kun illat ovat vielä pimeitä.

Muistakaahan kääntää kelloja ensi yönä tunnin verran eteenpäin. Kellojen kääntäminen tietää illan pitenemistä, eli siis tunnin verran vähemmän valojen palamista. Jippii!

Kuva Sydneystä.

Talent - Suurien lahjakkuuksien näyttämö?

Tänään seurailimme tuon Sofin kanssa tätä muka mainiota Talent Usa-nimistä ohjelmaa. Jos joku sitä ei tiedä niin siellä esiintyy erilaisia taitoja omaavia ihmisiä, jotka uskovat, että heidän lahjakkuutensa on jotain niin spesiaalia, että sen avulla voisi sitten voittaa miljoona dollaria. Koko ohjelman idea on itsessään jo aika älytön. Miten pystytään vertailemaan eri lajien taitajia keskenään? Miten voi verrata vaikka laulajaa ja narutaiteilijaa? Kai homma pitää sitten lähinnä hoitaa niin, että verrataan jo tunnettuihin alan tekijöihin. Kaikista sitä ei voi kuitenkaan niin tehdä, kuten tänään oli sellainen veljespari, jotka heilutteli rintalihaksia musiikin tahtiin. Miten sellaista voi arvioida?

Kaikista rasittavinta tässä ohjelmassa on jenkkiyleisö. Kaikelle näyttävälle ihmiset kyllä hurraavat, mutta sitten jos ei olekaan sen tyylinen esitys niin sitten jopa buuataan. Tämä kohtalo kävi eräälle herrasmiehelle, joka esitti Stevie Wonderin kappaleen ( kappaleen nimen ehdin jo unohtaa ). Möykkä oli niin kova esityksen aikana, että ei saanut oikeastaan edes mitään selvää siitä, että miltä mies todella kuulosti. No sen mitä sai selvää, niin eihän se mitään maailman mahtavinta ollut, mutta ei todellakaan sellaista, että koko yleisön olisi pitänyt suureen ääneen buuata. 

Kaikki esitykset, jotka tässä ohjelmasta jatkoon pääsivät, olivat pääasiassa aika mitään sanomattomia ( saksofonimiestä lukuun ottamatta ). Osasivat hommansa ihan suhteellisen hyvin, mutta eivät tuoneet mukanaan mitään erikoista ja hienoa esityksiinsä, jotka olisivat todella saaneet ajattelemaan, että tässä on todellinen lahjakkuus omalla sarallaan.

En sitten tiedä, että mikä funktio näillä ohjelmilla sitten todellisuudessa on. Pahastihan näistä aina paistaa läpi se, että ihmiset haluavat vain päästä keinolla millä tahansa julkisuuteen. Tässä ei kuitenkaan menty siihen, että olisi näytetty niitä todella surkeita tapauksia vaan kaikkien näytettyjen kohdalla oli jonkinlainen taito aina hallussa. Viihteellisestä näkökulmasta olisi tietysti ollut mielenkiintoista nähdä myös niitä onnettomia tapauksia. Idolsissakin parasta taitaa olla se niiden kaikkein surkeimpien tapauksien seuraaminen, muutenhan nuo kisat ovat aika mielenkiinnottomia.

En tuosta Talentista ole sitä Suomen versiota juurikaan katsonut niin en osaa sanoa sen tasosta sitten mitään. Enemmän tuosta sellainen fiilis kuitenkin jäi, että kyseessä on selkeästi viihdeohjelma eikä mikään todellinen kilpailu, josta kaivettaisiin esiin todellisia lahjakkuuksia. Toivoa tietysti täytyy, että siellä mukana muutama sellainenkin olisi. Mutta eihän ohjelma läpeensä huono voi olla jos yksi tuomareista on David Hasselhoff!

Kuva

Jennin kanssa Tavastialla

Harva uransa tyttöbändissä aloittanut artisti pystyy tekemään vakavasti otettavan uran sooloartistina bändin hajottua. Esimerkkejä on useita. Miten kävi muun muassa Spice Girlsien soolouran? Joskus joku tekee kuitenkin poikkeuksen. Uskon, että Gimmelistä tutuksi tullut Jenni Vartiainen lasketaan jo yhden sooloalbumin jälkeen tähän kastiin. Kuka muistaa enää Gimmelin, kun Vartiaisen oma musiikki on täysin hänen entisestä bändistään poikkeavaa. Kappaleissa on oikeasti sisältöä ja sanomaa vähän enemmänkin, kun uutta muijaa etsivän äijän verran. Vai kuinka moni on aiemmin uskaltanut puoltaa homoseksuaalien oikeuksia ihan yleisimmilä radiokanavoilla melkein joka päivä?

Pääsiäisenä vierailimme Helsingissä. Pitkäperjantaina tiemme vei Tavastialle Vartiaisen keikalle. Olemme molemmat kuulleet lähinnä Vartiaisen hittibiisit, mutta silti ainakin minä odotin keikalta paljon. Vartiaisen biisien takana on kuitenkin aika koviakin nimiä (mm. Teemu Brunila), eikä taustabändikään mikään kehno ole. Jenni itse taas on keijumaisen kaunis niin ihmisenä, kuin laulajanakin. En yhtään ihmettele, että juuri Jennistä tuli Gimmelin "Beyonce".

Itse Tavastia oli ainakin lähes loppuunmyyty. Ihmisiä siis riitti. Lämppärinä toiminut yhtye oli vähän kehnohko, mutta meni taustamusiikkina baarin puolella. Vartiaisen astuttua lavalle valtasimme tiemme kuitenkin lähes eturiviin. Minä en lyhyen länttänä valitettavasti nää kovin kaukaa, joten keikalla eturiviin sijoittuminen on yleensä lähes pakollista.

Setti oli varsin lyhyt mutta ytimekäs (kuten yhden albumin julkaisseelta artistilta voi odottaakin). Hitit tuli soitettua, ja lisäksi meitä hemmoteltiin levyltä pois jätetyllä kappaleella. Levyn debyyttisinglebiisin aikana lavalle roudattiin haitari ja tuuba. Lavalta löytyy myös aikamoinen kasa ilmeisesti Jennin itsensä kirpputoreilta keräämiä antiikkihuonekaluja sekä -valaisimia. Jenni itse oli kaunis kuin mikä!

Minut Jenni vakuutti Tavastian keikan jälkeen. Olen keikkaa ennen suhtautunut Jenniin myötämielisesti, mutta en ole koskaan voinut sanoa olevani Vartiaisen "fani". Nyt on tainut kuitenkin käydä niin, että olen pahemman kerran tykästynyt Jennin musiikkiin. Myspace on usean päivän ajan soittanut varsinkin kappaleita Toinen ja Tuhannet Mun Kasvot.

Suosittelen.

Uusi ihastus

Esittelen teille nyt uusimman löytöni. Olen aiemmin tässä postauksessani kertonut pitäväni enemmän tytöistä, mutta tällä kertaa uusi ihastukseni on mies. Hänen nimensä on David Fonseca.

Esimmäisen kerran törmäsin kyseiseen mieheen taannoisella Lissabonin matkallamme, jossa hotellin tv:stä katselimme eri musiikkikanavia. David Fonseca jäi mieleen lähinnä todella erikoisesta ja hämärästä musiikkivideostaan. En kuitenkaan kiinnittänyt herraan sen suurempaa huomiota, kunnes viime maanantaina katsellessamme Californicationsin ensimmäistä jaksoa, juurikin hämärällä musiikkivideolla soinut biisi rupesi soimaan sarjan viime sekunneilla. Sarjassa soinut versio oli toki aito ja alkuperäinen Elton Johnin levytys, mutta itselleni se toi mieleen musiikkikanavan oudon videon.

Pienellä googletuksella selvisi miehen nimi sekä kotimaa. Hitto, mieshän on kotoisin Portugalista, ei siis ihme että video pyöri tv:ssä useampaankin otteeseen.

Viime päivät olen kuunnelut Davidia MySpacessa ja yrittänyt selvittää mistä saisin tilattua itselleni Davidin tuoreimman albumin. Dreams In Colour on Davidin kolmas sooloalbumi, joka ponkaisi suoraan Portugalin listaykköseksi heti ilmestyttyään. Sääli, etten tosiaan maassa olessani tajunut Davidin upeutta, sillä sieltä levyn käsiin saaminen olisi varmasti onnitunut helpommin kuin Suomessa, jossa artisti on täysin tuntematon. Päätinkin nyt tehdä oman osani, ja tehdä miestä vähän tunnetummaksi.

Kuunnelkaa, ihastukaa, vihastukaa. Kommettia saa pistää tulemaan. Mitä pidät?

Kuva

OBS!

Huomio!

Osallistu Mintun Benetton-arvontaan, ja kerro miten sinä pelastat maailmaa. Teot eivät tarvitse olla isoja, vaan pienikin asia voi olla ratkaiseva.

Tällaisia uutisia ei ole mukava lukea.

Hyvästit ystäville

Tuntuu aivan siltä, kun olisin menettänyt rakkaita ystäviäni. Olo on haikea ja sydämessä on aukko. Yhdessä kuljettu vuosia kestänyt taival on nyt päättynyt. Vähän itkettääkin.

Puhun ystävistä, jotka ovat kulkeneet mukanani yläasteelta asti, eli noin viimeiset kahdeksan vuotta. Monen monta yhdessä vietettyä tuntia: iloja ja suruja, naurua ja jopa itkua. Kamalaa jännitystä ja onnistumisen tunnetta. Todellista mukana elämistä. Mielikuvituksen lentoa.

Tänään tiemme tuli päätökseen. Todennäköisesti emme enää tapaa uusissa merkeissä. Onneksi muistot ovat ja pysyvät, eikä niitä kukaan voi ottaa pois. Voin aina palata niihin halutessani.

Minun tulee ikävä heitä. Aivan varmasti tulee. Omalla sarallaan he ovat tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen. Vaikutuksen, jollaista mikään muu vastaava kirja ei voi tehdä.

Kukaan ei ole kuollut. Sanoin hyvästit tänään Harry Potterille ja hänen ystävilleen.

Hei, ja kiitos kaikesta. Toivottavasti tavataan vielä joskus.

Suurin aarre on ymmärrys rajaton.



Lainaus: Harry Potter ja kuoleman varjelukset
Kuva

Vielä jaksaa vanhakin rokata?

Pakko myöntää ettei seuraava uutinen ole mielestäni kovin mieluinen: Sex Pistols tulee taas.

70-luvulla parhaimmat päivänsä elänyt Sex Pistols palaa keikkalavoille. Yhtye kiertää Eurooppaa kesällä, ja saapuu myös Suomeen esiintymään elokuun 23.päivänä. Legendaarinen yhtye ei ilmeisesti ottanut opikseen vuonna 1996 lähes katastrofaalisesta Messilan juhannuksen keikastaan, vaan aikoo tällä kertaa vetää Helsingin Jäähalillisen yleisöä. Saa nähdä kehen yli 50-vuotiaiden punkkareiden charmi vetoaa vielä näin 2000-luvulla, kun yhtyeen ehkä tunnetuin jäsen, Sid Vicious, on ollut mullan alla jo lähes 30 vuotta.

Sex Pistolsilla on toki yksi niistä harvoista yhtyeistä, jotka vetoavat nuoriin sukupolvesta toiseen. Olen itsekkin nuorempana yläasteikäisenä ollut suurikin Sex Pistols-fani, mutta ajatus vanhempieni ikäisistä sedistä ei lämmitä. Tässä on mielestäni yhtye, joka ei saisi raiskata itseään tekemällä säälittäviä comebackejä joka kymmenes vuosi.

Yhtye esiintyy alkuperäisellä kokoonpanollaan, jossa laulaja Johnny Rottenin lisääksi esiintyvät kitaristi Steve Jones, rumpali Paul Cook sekä basisti Glen Matlock. Matlock kuului bändiin ennen Sid Viciousta, ja liittyi jälleen yhtyeeseen Sidin kuoltua vuonna 1979.

Nähtäväksi jää miten jäähalli täyttyy, ja vieläkö Johnny Rottenista on esiintyjäksi. Onneksi pojilla on ollut 30 vuotta aikaa opetella soittamaan, joten toivottavasti edistymistä tällä saralla on havaittavissa.

Sid kääntyköön haudassaan.

ARN - Temppeliritari

Arn - Temppeliritari alkaa polttavan kuumalta aavikolta. Elokuvan ensimmäiset minuutit täyttyvät taitelusta. Sen päätteeksi sankarimme vaipuu ajatuksiinsa, elokuva on alkanut.

Arn - Temppeliritari perustuu Jan Guilloun menestyskirjoihin. Elokuvana se on ensimmäinen suurtuotantoelokuva pohjoismaissa. Elokuvaa ovat tehneet yhdessä niin ruotsalaiset, tanskalaiset, norjalaiset kuin suomalaisetkin. Se onkin varsin näyttävää katsottavaa, ja kekseliäs tapa käyttää elokuvassa kolmea eri kieltä (ruotsia, englantia ja hepreaa) toimii ainakin mielestäni loistavasti.

Ensimmäisen reilun tunnin ajan elokuvassa kerrotaan kuka Arn on, mistä hän on kotoisin, ja mikä on hänen tarinansa. Katsojalle kerrotaan syitä siihen miksi Arnista tuli temppeliritari (ja toki myös se, mikä ihme temppeliritari edes on). Elokuvan loppuosa sijoittuu elokuvan nykyhetkeen, aikuiseen temppelisoturiin, ja hänen tehtäväänsä.

Elokuva koostuu rakkaudesta, menetyksestä, taisteluista ja päämääristä. Tarina soljuu eteenpäin varsin rivakasti. En tiedä kuinka armollisesti elokuva jäljittelee alkuperäisteosta, mutta välillä tuntuu, että tekijöille on iskenyt kiire. Kaikki tärkeä pitää saada esitettyä elokuvassa, mutta silti tarinaa pitää saada kuljetettua nopeasti eteenpäin. Silti elokuvan perässä pysyy hyvin mukana.

Jään odottelemaan jatko-osaa, sillä uskon sen tuovan selityksiä ja syvyyttä tiettyihin henkilöhahmoihin ja itse tarinaan.

Arn - Temppelisoturi oli kelpo katsottavaa. Näyttävyydellään se muistuttaa aivan Hollywood-kollegoitaan. Suosittelen elokuvaa kaikille historiallisista ja romanttisista elokuvista kiinnostuneille, jotka rakastavat seikkailuja. Monikielisyys on tämän elokuvan rikkaus.

Kuva

Viime aikojen levyt...

Aattelin, että heitänpäs tässä muutaman levyvinkin omien viime aikaisten musiikkitottumusteni kautta. Eli lyhyinä esittelyinä ja omien mielipiteiden saattelemana suosittelen näitä levyjä teille lämpimästi.

1. Pariisin Kevät - Meteoriitti 

Tämä bändi hyppäsi kuuloluilleni ensimmäisen kerran noin vuosi sitten ja siitä asti sitten tätä levyä tuli odotettua. Tuli aika kovat odotukset luotua tätä levyä kohtaan ja sitten, kun ne eivät aivan sitten niitä vastanneetkaan niin aluksi oli lievä pettymys ilmoilla. Ne vanhat hienot kappaleet kuulostivat edelleen hyviltä, mutta ne uudet tuntuivat jotenkin oudoilta. En kuitenkaan luovuttanut vaan kuuntelin levyä uudestaan ja uudestaan ja lopulta se sitten palkitsi. Myös ne uudet kappaleet alkoivat maistua ja itse asiassa se kokonaisuus oli yllättäväkin toimiva. Hienoja pop-kappaleita, mukavan naiveja sanoituksia ja jotenkin mukava tunnelma. Biiseissä on sopivasti vaihtelua ja mukavan erilaista. Ylex on ainakin vilkkaasti soittanut hienoa Pikku Huopalahti biisiä ja se on kyllä yksi tämän levyn helmistä. Ja jos ei ole varma ostopäätöksestään niin kannattaa tarkastaa ennen sitä ainakin seuraavat kappaleet: Meteoriitti, Samoilla raitella, Pentti Holappa ja Alkemisti.

2. Matti Johannes Koivu - Irwin Goodmanin lauluja 

Tämä odotti kotona, kun Lissabonin reissulta tultiin ja sen jälkeen viihtynyt aktiivisesti soittimessa. Mies on onnistunut tekemään tutuista biiseistä ennen kaikkea oman näköisiään versioita ja löytänyt näihin kappaleisiin aivan jotenkin erilaisen näkökannan. Sanoitukset ovat nyt pääasiassa ja huomaa, että kyllä näissä kappaleissa aina juju on ollut, vaikka Irwinin esittämänä niitä ei ehkä ihan kaikki ymmärtäneetkään. Lähinnä biisit esitetään vain laulun ja akustisen kitaran säestämänä, välillä pieniä lisämauisteita tarjoillen. Kaikki toimii hienosti ja Koivu on mahtava tulkitsija ja olen myös soolotuotannosta ollut kovin innoissani siitä asti, kun sitä on julkaistu. Ehdottomasti kannattaa tarkastaa, vaikka ei mikään Irwin-fani olisikaan, koska tämä on niin erilaista, mutta silti niin tuttua. Ennen kauppojen teko voisi halutessaan tarkastaa seuraavat kappaleet: Lievestuoreen Liisa, Ei tippa tapa ja Ai ai ain kun nuori ois.

3. Danko Jones - Never Too Loud

Tämä oli toinen niistä levyistä, jotka postilaatikossa reissun jälkeen odottivat. Viime levyn aikaan kyseisen herran tuotoksista innostuin, kun sävyjä oli hieman enemmän kuin ennen. Olen nähnyt nämä useaan otteeseen ja homma on koko ajan mennyt parempaan suuntaan. Uusi levy on sitten jo selkeä hyppäys uusille raitoille. Ns. garage-rock on jäänyt vähemmälle ja selvästi on panostettu enemmän kappaleiden esitysmuotoon. Ei siis aina ole pakko runtata kaikki säröt pohjassa koko aikaa vaan välillä voi käyttää myös jotain muita nyansseja. 

Eihän tässä toki ole edelleenkään sitä iloista rokkausta unohdettu vaan se on toki pääasiassa edelleen. Kappaleiden sanoitukset pyörivät naisissa, naisissa ja sitten vähän elämän reissuissa. Ehkä nämä kaikki ovat sitä samaa elämää kai jossain määrin heille, kun kovasti kiertuieilla elävät. Levy kantaa kokonaisuudessaan hyvin, vaikka muutamia täytebiisejä onkin, mutta ehdoton illan nostatus levy tämä on. Suomeen bändi saapuu 6.4.2008 ja sinne olemme mekin Sofin kanssa suuntaamassa. Tältä levyltä voisi tarkastaa seuraavat biisit:  City Street, Take Me Home ja Code of the Road.

Näiden lisäksi on toki levylautasella pyörinyt monen monia levyjä, mutta näistä uutuksista halusin nämä sitten esiin ottaa. Jokainen toki sitten tekee omat mielipiteensä näistä, mutta itse ainakin olen tykännyt ja kun kerta jo alkuvuodesta tulee näin hienoja levyjä niin voi odottaa, että niitä sitten tule tippumaan ympäri vuoden.

Kuvat

Mistä tulen muistamaan Lissabonin matkan?

Toistaiseksi Lissaboniin liittyvät postaukseni ovat olleet lähinnä pintaraapaisuja ja ostoksieni esittelyä. Ostosesittelyjä on tulossa vielä lisääkin, mutta sitä ennen voisin hieman syvemmin esitellä teille mieleenpainuvimpia asioita Lissabonissa ja Portugalissa yleensä.

Sää
Siinä missä paikalliset vielä pitivät talvitakkejaan itsepäisesti yllään, me suomalaiset kuljimme t-paidoissamme ja keväisissä mekoissamme pitkin Lissabonin katuja. Paikallisten mukaan kevät alkaa Portugalissa vasta maaliskuussa, mutta meitä pohjoismaalaisia se 20 asteen lämpötila kyllä lämmitti jo mukavasti. Varsinkin auringossa ilma tuntui jopa paikoitellen kuumalta, joten sää todellakin oli upea. Myös paljon pelkäämiämme sateita ei tämän viikon aikana näkynyt, joten Lissaboni painui mieleen ihanan aurinkoisena ja keväisenä.

Talot
Yhtenä kauneimpana asiana Lissabonissa voidaan pitää sen rakennuksia. Pienet, mutta korkeat rakennukset ovat toisissaan aivan kiinni, ja kun kaupunkia katselee vähän korkeammalta kukkulalta tekee mieli lähteä laskeutumaan rantaa kohti talojen kattoja pitkin. Kissat olivat tämän kulkuväylän jo keksineetkin, sillä usein niitä näki kulkemassa lämpimillä katoilla auringon paisteessa.


Opas
Matkan aikana oppaanamme toimi noin kolmekymppinen nainen, joka oli puoliksi suomalainen ja puoliksi portugalilainen. Hän on opiskellut matkailualaa Lissabonin yliopistossa, sekä suorittanut samalla oppaan tutkinnon sekä portugaliksi, että suomeksi. Hänestä näki, kuinka hän nautti työstään. Omien sanojensa mukaan hän toimii kahden eri kulttuurin yhdistäjänä, ja hänellä onkin etunaan se, että hän tuntee sekä Portugalin, että Suomen kulttuurit.

Ostosmahdollisuudet
Tästä en rupea sen suuremmin runoilemaan, mutta Lissabonissa shoppailun ystävät kyllä pääsevät nauttimaan. Valinnan varaa löytyy, ja aikaa saa kulumaan pelkkien ostoksien tekoon jopa useita päiviä, jos niin haluaa. Ostettavaa löytyy myös monelle eri kukkarolle.

Kulkuvälineet
Lissabonissa välimatkat voivat venyä pitkiksi ja jalat pääsevät väsymään kävellessä. Kun kaupunkia on ensin ihastellut muutaman päivän ajan jalan, on aika hypätä metroot, raitiovaunuun, bussiin tai taksiin. Eräs helppo tapa tutustua kaupunkiin on hypätä raitiovaunuun numero 28, ja kiertää kaupunki maisemia ihastellen. Me emme tätä ehtineet tekemään, ja se jäikin harmittamaan. Metroa käytimme kuitenkin muutaman päivän ajan. Myös taksilla tuli ajettua pari kertaa, sillä taksimatkat ovat Lissabonissa naurettavan halpoja. Lähtöhinta on päivisin 2 euroa ja iltaisin vastaava hinta on vain 50 senttiä kalliimpi. Eikä se eteneminenkään kallista ole, sillä usean kilometrin matkan hinnaksi yöaikaan tuli vaivaiset 4 euroa.


Sintra
Päiväretki Sintraan ja sen lähiseuduille oli myös yksi muistettava kokemus. Kyseessä on UNESCOn maailmanperintökohde, sekä Portugalin toiseksi suurin kaupunki. Vierailimme Sintran vanhassa kaupungissa, jossa kävimme vanhassa linnassa. Linnoja sinänsä on reissatessa tullut nähtyä, joten tämä vierailu ei ollut reissun ikimuistoisinta antia. Mieleen painuivat parhaiten kapeat kujat, joissa minibussimme kaarteli, henkeä salpaavat maisemat, sekä vierailu Manner-Euroopan läntisimmässä kohdassa.

Suoraan edessä Atlantti ja 6000 kilometrin päässä New York.

Ruokakulttuuri
Portugali ei ole tunnettu maittavista ruuistaa, ja kasvissyöjälle ruoka ei ole kulinaristinen elämys. Maassa syödään hyvin paljon kalaa sekä äyriäisiä, ja usein varsinkin turisteille suunnatuissa portugalilaisen ruuan ravintoloissa ei listalta edes löytynyt kasvisruokaa. Kasvisruokaa kyllä sai pyydettäessä jokaisesta ravintolasta, mutta usein näiden annosten taso oli huono. Sain esimerksi ylikallista pakastepizzaa, jonka päälle oli lisätty extra annos juustoa ja herkkusieniä, sekä kaksi kertaa lautasellisen joko kylmiä tai lämmitettyjä säilyke- ja tuorevihanneksia riisillä ja ranskalaisilla. Parasta ruokaa söimmekin aasialaisissa ravintoloissa, joista intialaiset ravintolat olivat parhaita.

Huumeet
Lissabonissa huumeita myydään kadulla varsin avoimesti. Meille oli kerrottu asiasta ennen matkaamme, mutta silti asia yllätti. Huumeita ei tosin tarjottu muualla, kuin yhdellä vilkkaimmista kävely- ja ostoskaduista. Muutaman sadan metrin matkalla meille tarjottiin huumeita kolme kertaa. Onneksi huumekauppiaat tosin uskoivat kerrasta, eivätkä jääneet jakuttamaan samalla tavalla, kun ravintolapöytiin rihkamaa myymään tulleet kauppiaat.

Mosaiikkikivikadut
En tiedä varsinaista nimitystä näille kaduille, mutta Lissabonissa jokainen kävelykatu oli tehty mosaiikkikiven kappaleista. Kadut olivat toki kauniita, mutta korollisille kengille ne eivät tehneet hyvää. Oppaankin mukaan varsinkin iltaisin, korosta kivien väliin jäänyt kenka on varsin tuttu näky. Tulipahan se itsekkin todettua.

Fado-laulu
Fado-laulu on portugalilaista perinnelaulua, joka tarinan mukaan on saanut alkunsa, kun naiset kaivaten lauloivat merille lähteneiden miestensä perään. Nykyisin fadoa laulavat sekä miehet, että naiset, ja sen sanoitukset voivat käsitellä myös positiivia asioita, kuten arkipäivän askareita ikävän sijasta.

Kuva

Mitä Lissabonista jäi käteen osa 1

Lissabonista tarttui mukaan kaikenlaista ihanaa. Koska viivyimme Lissabonissa viikon, jäi aikaa ihmettelyltä myös shoppailuun. Lissabonista löytyy useita suuria kauppakeskuksia, tavarataloja sekä ostoskatuja. Yksi Lissabonin pääkaduista oli pyhitetty maailman huippumuodille, ja kyseisen kadun varrelta löytyi lähes kaikki Luis Vuittonista Dolce & Gabbanaan. Me tyydyimme kuitenkin ihailemaan kyseisiä liikkeitä ainoastaan ulkoapäin.

Hintataso Lissabonissa on hieman Suomea alhaisempi. Useissa vaateketjuissa, kuten H&M ja Bull and Bear, vaatteiden hinnat olivat useita muita Euroopan maita halvempia. Myös ruokaa ja juomaa saa nautiskella halvall ravintoloissa. Vaikka Portugalissa ei ihan Itä-Euroopan hintatasoihin päästäkään, on se Suomeen verrattuna jonkin verran alhaisempi.

Siinä missä suomalaiset pukeutuvat H&M:n vaatteisiin, ja joka kaupungista löytyy vähintään yksi H&M, on lissabonilaisten tärkein vaatekauppa varmasti Zara. Lissabonissa kävellessä ei voinut olla törmäämättä ihmisiin, jotka kantoivat käsipuolessaan Zaran paperikassia, itse liikkeistä nyt puhumattakaan. Varsinaisen keskustan alueellakin taisi olla pelkästään neljä suurta Zaraa, ja kun siihen lisätään vielä ostoskeskusten ja keskustan ulkopuoliset Zarat nousi luku useisiin kymmeniin.

Nyt esittelen teille omia ostoksiani. Vaatteostoksia en ole vielä saanut kuvatuksi, joten esittelen ne myöhemmässä postauksessani. Sitä ennen kuitenkin kengät ja muut härpäkkeet.



L´Occitanen tuotteita: Lavender Hand Cream, Ultra Rich Conditioner ja Cherry Blossom Lip Gloss



Kaksi tuoreinta numeroa paikallista muotilehteä nimeltä Happy Woman. Lehdet maksoivat vaivaiset 1,50 €/kpl, vaikka paksuutta oli kahden Olivian verran.


Randomilla ostettu Brisa Rochen albumi (kannessa verrattiin mm. Cocorosieen, PJ Harveyhyn ja Björkiin), sekä vähän vähemmän randomilla ostettu PJ Harveyn albumi. Aurinkolasit C&A:sta.



Liukuvärjätyt korkkarit. Kengän takaosa lähes musta, mutta kenkä muuttuu hopeaksi kärkeä kohti.



Batan mustat lenkkarit vanhojen ja risojen Vagabondin tossujen tilalle.

Kappale kauneinta Portugalia

Puhukoot kuvat tällä kertaa puolestaan. Kotiin saavuimme muutama tunti sitten ja herätys oli tänään viiden jälkeen aamulla (kello Portugalissa kaksi tuntia Suomen aikaa jäljessä), joten olemme molemmat uuvuksissa ja totuttelemme vasta loskasateeseen.













Yksityiskohtaisempi kertomus matkasta tulossa!