PMMP @ Kotkan Meripäivät 27.7.2008

PMMP:n tyttöjen paluuta on odotettu kuin kuuta nousevaa. Ainakin minä olen odottanut. Kun kesän keikat keväällä julkistettiin oli selvää, että jonnekkin on päästävä. Se joku oli sitten lopulta Kotkan Meripäivien keikka sunnuntaina 27.7. Paikkana siis Kotka ja muita esiintyjiä muun muassa Yö sekä Guitar Slingers, joita emme tosin katsoneet.

Kotkan Meripäivien areenakonsertit olivat varustettu merkinnällä K-18. Ehkä tästä syystä minulle tuli pienoisena yllätyksenä se, että alue oli täynnä pieniä lapsia vanhempiensa kanssa. Lisäksi yleisön joukossa oli paljon henkilöitä, jotka olivat tulleet paikan päälle katsomaan Yötä. Lapset ja Yö-fanit eivät aiemmin ole sattuneet kanssani samoille PMMP:n keikoilla, mikä on toisaalta ihan hyvä vain. Ei sillä, että minulla olisi jotakin näitä ihmisryhmiä vastaan.

Mammalomansa päättäneet PMMP:n tytöt huokuivat esiintymisen iloa. Meno oli entisensä, ja esiintymistä oli ilo seurata. Yleisöä taasen ei ollut. Olen aiemmin tottunut siihen, että PMMP:n keikalla voi heittäytyä täysillä musiikin vietäväksi. Kotkassa moista ei kuitenkaan voinut tehdä, johtuen hyvin jähmeästä yleisöstä. Eturivissä varmasti meininkiä riitti, mutta suurin osa yleisöstä seisoi paikallaan ja töllötti lavalle tai ravasi jatkuvasti vessaan tai anniskeluun. Kaiken lisäksi yleisöä oli paikalla hävettävän vähän!

Kotkassa esitetty setti oli varsin perinteikäs. Kuulimme muun muassa kappaleet Päiväkoti, Oo Siellä Jossain Mun, Matkalaulu, Kovemmat Kädet, Rusketusraidat, Matoja, Päät Soittaa, Taiteilia ja Joku Raja. Bändi esitti myös uuden kappaleen, Viimeinen Valitusvirsi, joka ei valitettavasti ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen jäänyt mieleen kummittelemaan. Toisin sanoen, olin ehkä hivenen pettynyt, mutta odottelen silti kuuliaisena muuta uutta tuotantoa. Vaikea uskoa, että PMMP:n biisintekijäporukalla mentäisiin ihan suohon.

Kotkan keikasta jäi yleisön tahmeuden vuoksi vähän nälkäinen olo. Olisi mukava nähdä bändi jossakin toisessa keikkapaikassa ja toisenlaisen yleisön edessä. Saisin varmasti keikasta enemmän irti, jos ympärillä olisi yhtälailla PMMP:n paluusta iloitsevia ja sitä arvostavia ihmisiä. Valitettavasti loppukesän keikoista mikään ei oikein sovi omaan aikatauluuni, joten seuraava tapaaminen siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Sääli.

Kiitokset vielä PMMP:n tytöille oman tyylinsä säilyttämisestä näin äitiydenkin myötä. Ihan samalla tavalla sitä juttua tulee, eikä kieltä ole turhaan siistitty.

Jään innolla odottamaan uutta materiaalia ja toivottavasti pian toteutuvaa uutta kiertuetta.

Miralla on muuten uskomattoman hieno leikkaus hiuksissaan. Melkein kateeksi käy. Ja tyttöjen maku esiintymisasujen suhteen ei petä koskaan.



Kuvat: Sankari

Sara - Vaasa 23.5.08

Pitkän junamatkan jälkeen päätimme, että voisimmekin lähteä katsomaan Saraa, kun se soitti aivan oman hotellimme vieressä. Kun sisään paikkaan astuimme niin mietimme, että ei juuri huonompaa keikkapaikkaa bändi olisi voinut valita. Kunnon diskohelvetti oli siis kyseessä. Ja kun kyseessä oli vielä hotellin yhteydessä toimiva yökerho niin mukaan oli eksynyt sitten tätä keski-ikäistä porukkaa tanssimaan. Sitä samanlaista diskoheilumista tapahtui myös Saran keikan aikana, joka oli kyllä aika huvittavaa.

Bändi hoiti kyllä oman osuutensa niin hyvin kuin tuollaisissa olosuhteissa nyt voi hoitaa. Yleisöä oli vain kourallinen ja me innokkaimmat sitten siinä eturivissä. Uusi levy "Veden äärellä" on vähitellen noussut omaksi suosikikseni Saran tuotannosta ja näin ollen oli mukava kuunnella tulkintoja näistä kappaleista myös livetilanteesta. Bändi hoitikin tämän puolen oikein mukavasti ja jopa eturiviin sounditkin oliv

at ihan

 kohtuulliset. Mitään älytöntä meininkiä ei missään vaiheessa keikkaa bändi onnistunut luomaan, mutta ei tässä haitannutkaan vaan pääosassa olivat kerrassaan hienot kappaleet. Uuteen tuotantoon ja yllättäen ensimmäisen levyn materiaaliin nojaava setti oli hyvä, mutta tässä tapauksessa hieman lyhyt. Varmasti se ei sitä ole sellaisille henkilöille, jotka eivät ole kauheasti Saraan tuotantoon perehtyneet. Itse olen p

itänyt tästä bändistä aina ja ollut aina sitä mieltä, ett

ä aivan liian pienelle huomiolle ovat jääneet.

Taustanauhabändiksi itseään nimittävät ja jonkun verran tavaraa niiltä tuuttaankin tulemaan, mutta ne ehdottomasti vain tukevat bändin ilmaisua, joka soittajan osalta tulee esiin vain perussoittimien avulla. Ne ovat olleet aina kuitenkin oleellinen osa bändin sointia. Kauheasti ei mitään löpinöitä Jorma ( uuden levyn kansissa Joaksi itsensä lyhentänyt ) ei puhellut. Ehkä sille ei ollut tarvettakaan ja itse olen sitä mieltä, että jos ei mitään mielekästä sanottavaa ole niin silloin on parempi ollakin hiljaa. 

Olisi mukava nähdä bändi kyllä seuraavalla kerralla jossain hieman otollisemmassa paikassa kuin tällaisessa diskohelvetissä. Eturivissä onneksi sai itsensä unohtamaan sen paikan ja keskittymään vain hienoon musiikkiin. Mukava päätös tämä kuitenkin oli pitkän junareissun rasittamille reissaajille. 

Olavi Uusivirta ja Soma - Kouvola 16.5.08, Amarillo

Kouvolan Amarillo on tunnetusti erittäin huono keikkapaikka, koska bändiä ei näe kuin ne, jotka ovat melkein eturiviin änkeneet. Eikä kyseessä muutenkaan sellainen keikkojen katsomiseen tarkoitettu paikka ole. Päätimme kuitenkin näihin iltamiin lähteä, koska tarjolla oli hyvää musikkia ja sen lisäksi sitten vielä sisäänpääsymaksua ei ollut lainkaan.

Ensimmäisenä lauteilla loikkasi siis Soma. Jonkun verran oli naisihmistä siihen kameroineen kerääntynyt ja sitä hieman ihmettelin kunnes tajusin, että iki-ihana Paasosen Heikkihän se siellä rummuissa laitteli menemään. Perusvarmalla tyylillä hoiti hommansa ihan mukavasti. Soman musiikkia ehkä vaivasi sellainen ns. pikkunätti fiilis. Ihan kivoja kappaleita, mutta ei mitään elämää suurempaa fiilistä aikaan kuitenkaan saanut. Yhden levynkin bändiltä omistan, mutta sen levyn materiaali oli aika paitsiossa tällä keikalla. Uuden levyn kappaleet olivat enemmän perinteisen suomirockin kuuloista ja se linja ei ehkä itseäni niin miellyttänyt. Olavi Uusivirtakin kävi parissa kappaleessa mukana koskettimia ja rumpuja hiplaamassa. Muutenkin pientä kuittia Olavin suuntaan laitettiin setin aikana, mikä siinä ehkä viihdyttävintä olikin. Ei mikään huono bändi, mutta aika persoonaton kuva jäi tämän setin perusteella.

Illan pääakti eli Olavi Uusivirta vastasikin kohtuullisen hyvin sitten odotuksiin. Tärkeintä oli se, että uusimman "Minä olen hullu"-levyn kaikki kappaleet kuultiin keikan aikana. Ensimmäiseltä levyltä ei kuultu yhtään kappaleta ja edelliseltä sitten ne pääasialliset hitit. Uusimman levyn kappaleet toimivat livenä todella hyvin ja bändi sai loihdittua sen levyltä tutun maagisen tunnelman myös livetilanteeseen. Olavi hassutteli tuttuun tyylinsä antautui musiikin mukaan, mutta sellainen fiilis jäi, että ei ehkä ihan parhaassa vireessään kuitenkaan ollut. Varmaan 

jossain hieman otollisimmissa paikoissa hänkin äityy paljon parempaan esiintymiseen ja meininkiin. Tämä ei keikan hyvyyttä kuitenkaan mitenkään vähentänyt vaan se oli hieno ja sitä oli mukava seurata. Itse odotin eniten yksittäisistä kappaleista "Löysäläisen laulua" ja sehän kuulosti todella upealta livenä ja kunnon äänenpaineella varustettuna, olin aika myyty sen kappaleen kohdalla. 

Keikkailta siis oli ihan mukava ja onnistunut, Olavi toki korjasi potin kotiin selkeästi ja näytti jälleen lahjakkuutensa myös tällä alueella. Bändi soitti hyvin, mutta ehkä liikaakin jätti kaiken tilan Olavin hallittavaksi, eli kyllähän siitä todellinen taustabändi + solisti fiilis tuli. Mutta hyvä näin ja varmasti kesän festareilla voi meininki ja tunnelma olla ihan eri luokkaa.

The Ting Tings

Kävimme vappupäivänä Tavastialla katsastamassa uuden mielenkiintoisen tulokkaan Briteistä. Kahden henkilön, naisen ja miehen, kokoonpano tuo etäisesti mieleen The White Stripesin, vaikkakaan musiikillisesti nämä kaksi yhtyettä eivät ole kovin lähellä toisiaan. Sitäpaitsi, The Ting Tingsin naispuolinen jäsen soittaa kitaraa ja laulaa. Se mies rumpaloi.

Tavastia oli vielä pelottavan tyhjä siinä vaiheessa, kun me saavuimme keikkapaikalle. Lämppärin aikana paikalle oli kerääntynyt jo muutama muukin kuulija, joukossa muun muassa Herra Ylppö sekä Mikko von Hertzen.

Lämppäri itsessään olikin kyllä melkoinen kokemus. Nuoren Juha Miedon näköinen kaveri Adidaksen verkka-asussa tykitteli menemään varsin menevää elektroa. Artistin nimi oli Moby Dictator. Suosittelen ehdottomasti kaikille huumorintajuisille! Mies soitteli musiikkiaan pitkälti koneelta ja lauleli ja tanssi musiikkinsa tahtiin. Screenillä pyörivät animoidut videot, ja kävihän sielä lavalla muutama feattaajakin. Toimi!

The Ting Tingsiä olin kuullut tasan yhden kappaleen verran ennen Tavastian keikkaa. Great DJ iski jo ekalla kuuntelukerralla, ja sen yhden biisin perusteella päätimme keikankin käydä katsastamassa. Ei ollut turha reissu.

Keikka oli varsin hyvää markkinointia pian Suomessa albuminsa julkaisevalta yhtyeeltä, sillä minut se ainakin saa levyn ostamaan. Hauskat biisit, kaunis laulaja ja kauniimpi ääni. Laulajaneito todella todisti osaavansa laulaa, sillä bändin hitaampien kappaleiden lauluosuudet vaativat puhtoista ääntä. Livetilanteessakin varsin virheetöntä tulkintaa.

Setti ei pituudeltaan ollut kovin pitkä, sillä yhtyehän on vasta julkaissut ensimmäisen albuminsa. Great DJ aloitti keikan, ja se kuultiin myös toistamiseen encorena. Muutenkin keikka oli aikamoista hupsuttelua, ja hyvällä tavalla vielä lievä kokemattumuus paistoi läpi. Hauska silti päästä toditamaan The Ting Tingsiä tässä vaiheessa. Tiedä, vaikka bändistä tulisi vielä isokin juttu. Briteissä menee ainakin kuumasti.



Kuvat täältä

The Ting Tings
Moby Dictator

Do you kiss on a first date?

Danko Jones käy jatkuvasti Suomessa, sillä suomalaisiin tuntuu uppoavan kanadalaisten rokki. Tästä esimerkkinä voidaan pitää sitä, että Danko Jonesin julkaistua keikkakalenterinsa, Tavastian keikka oli ensimmäinen, joka myytiin loppuun. Ei hassumpi saavutus suomalaisilta.

Danko Jonesin keikka ei ole pelkkä rockshow. Se on myös stand up-show. Tai siltä minusta ainakin aina tuntuu, sillä niin hyvin Herra Jonesin välispiikkien vitsit uppoavat yleisöön. Eilisellä keikalla Herra Jones nostatti yleisön tunnelmaa kehumalla kuulijoitaan todellisiksi rokkareiksi. Tavalliset "bilehileet" kun juhlivat perjantaisin ja lauantaisin, ja luulevat olevansa juhlimisen kuninkaita, mutta todelliset rokkarit juhlivat sunnuntaisin. Ja niinhän sitä tosiaan juhlittiin.

Setti kesti kaiken kaikkiaan lähes puolitoista tuntia sisältäen biisejä niin uudelta levyltä Never Too Loudilta, kuin vanhemmiltakin albumeilta. Kaikki hitit kuultiin, ja yleisö oli ainakin lavan etuosassa meiningissä mukana. Myös lehdistöä Danko Jonesin klubikeikka kiinnosti, sillä lavan edusta oli täynnä lehdistön edustajia parin ensimmäisen biisin ajan. Muutenkin olo oli kuin festareilla, sillä lavan eteen oli roudattu festariaita erottamaan lavaa ja yleisöä.

Danko Jones saattaa rampata Suomen suvessa tiheään tahtiin (ensi kesänä mm. Provinssirockissa), mutta klubikeikat ovat jääneet vähemmälle. Siksi olikin piristävää nähdä yhtye todellisen fanijoukon edessä, kun normaalin festivaaliyleisön viihdyttäjänä. Eilinen keikka varmasti tyydytti Danko Jonesin ystävien odotukset, sillä viihdyttävyydessään se oli kiitettävän luokkaa. Vai kuka ei voisi olla pitämättä miehestä joka pyytää yleisöä taputtamaan vielä vähän pitempään ja kovempaa, koska hänellä on heikko itsetunto? Tai miehelle, joka ensin kysyy onko yleisön joukossa lukijoita, ja kun muutama käsi nousee ylös mies toteaa:
- Fuck you! Fuck readers! Fuck books!
Siinä kohtaa teki mieli huutaa:
- Harry Potter!

Arvatkaa huusinko?

Jennin kanssa Tavastialla

Harva uransa tyttöbändissä aloittanut artisti pystyy tekemään vakavasti otettavan uran sooloartistina bändin hajottua. Esimerkkejä on useita. Miten kävi muun muassa Spice Girlsien soolouran? Joskus joku tekee kuitenkin poikkeuksen. Uskon, että Gimmelistä tutuksi tullut Jenni Vartiainen lasketaan jo yhden sooloalbumin jälkeen tähän kastiin. Kuka muistaa enää Gimmelin, kun Vartiaisen oma musiikki on täysin hänen entisestä bändistään poikkeavaa. Kappaleissa on oikeasti sisältöä ja sanomaa vähän enemmänkin, kun uutta muijaa etsivän äijän verran. Vai kuinka moni on aiemmin uskaltanut puoltaa homoseksuaalien oikeuksia ihan yleisimmilä radiokanavoilla melkein joka päivä?

Pääsiäisenä vierailimme Helsingissä. Pitkäperjantaina tiemme vei Tavastialle Vartiaisen keikalle. Olemme molemmat kuulleet lähinnä Vartiaisen hittibiisit, mutta silti ainakin minä odotin keikalta paljon. Vartiaisen biisien takana on kuitenkin aika koviakin nimiä (mm. Teemu Brunila), eikä taustabändikään mikään kehno ole. Jenni itse taas on keijumaisen kaunis niin ihmisenä, kuin laulajanakin. En yhtään ihmettele, että juuri Jennistä tuli Gimmelin "Beyonce".

Itse Tavastia oli ainakin lähes loppuunmyyty. Ihmisiä siis riitti. Lämppärinä toiminut yhtye oli vähän kehnohko, mutta meni taustamusiikkina baarin puolella. Vartiaisen astuttua lavalle valtasimme tiemme kuitenkin lähes eturiviin. Minä en lyhyen länttänä valitettavasti nää kovin kaukaa, joten keikalla eturiviin sijoittuminen on yleensä lähes pakollista.

Setti oli varsin lyhyt mutta ytimekäs (kuten yhden albumin julkaisseelta artistilta voi odottaakin). Hitit tuli soitettua, ja lisäksi meitä hemmoteltiin levyltä pois jätetyllä kappaleella. Levyn debyyttisinglebiisin aikana lavalle roudattiin haitari ja tuuba. Lavalta löytyy myös aikamoinen kasa ilmeisesti Jennin itsensä kirpputoreilta keräämiä antiikkihuonekaluja sekä -valaisimia. Jenni itse oli kaunis kuin mikä!

Minut Jenni vakuutti Tavastian keikan jälkeen. Olen keikkaa ennen suhtautunut Jenniin myötämielisesti, mutta en ole koskaan voinut sanoa olevani Vartiaisen "fani". Nyt on tainut kuitenkin käydä niin, että olen pahemman kerran tykästynyt Jennin musiikkiin. Myspace on usean päivän ajan soittanut varsinkin kappaleita Toinen ja Tuhannet Mun Kasvot.

Suosittelen.

Vielä jaksaa vanhakin rokata?

Pakko myöntää ettei seuraava uutinen ole mielestäni kovin mieluinen: Sex Pistols tulee taas.

70-luvulla parhaimmat päivänsä elänyt Sex Pistols palaa keikkalavoille. Yhtye kiertää Eurooppaa kesällä, ja saapuu myös Suomeen esiintymään elokuun 23.päivänä. Legendaarinen yhtye ei ilmeisesti ottanut opikseen vuonna 1996 lähes katastrofaalisesta Messilan juhannuksen keikastaan, vaan aikoo tällä kertaa vetää Helsingin Jäähalillisen yleisöä. Saa nähdä kehen yli 50-vuotiaiden punkkareiden charmi vetoaa vielä näin 2000-luvulla, kun yhtyeen ehkä tunnetuin jäsen, Sid Vicious, on ollut mullan alla jo lähes 30 vuotta.

Sex Pistolsilla on toki yksi niistä harvoista yhtyeistä, jotka vetoavat nuoriin sukupolvesta toiseen. Olen itsekkin nuorempana yläasteikäisenä ollut suurikin Sex Pistols-fani, mutta ajatus vanhempieni ikäisistä sedistä ei lämmitä. Tässä on mielestäni yhtye, joka ei saisi raiskata itseään tekemällä säälittäviä comebackejä joka kymmenes vuosi.

Yhtye esiintyy alkuperäisellä kokoonpanollaan, jossa laulaja Johnny Rottenin lisääksi esiintyvät kitaristi Steve Jones, rumpali Paul Cook sekä basisti Glen Matlock. Matlock kuului bändiin ennen Sid Viciousta, ja liittyi jälleen yhtyeeseen Sidin kuoltua vuonna 1979.

Nähtäväksi jää miten jäähalli täyttyy, ja vieläkö Johnny Rottenista on esiintyjäksi. Onneksi pojilla on ollut 30 vuotta aikaa opetella soittamaan, joten toivottavasti edistymistä tällä saralla on havaittavissa.

Sid kääntyköön haudassaan.

Kentin kanssa Lahdessa

Nähtiinhän sitä sellainenkin ihme, että tämä Ruotsin suuruus soitteli jossain muuallakin kuin näissä meidän isoimmissa kaupungeissa. Itselle se sopi vallan mainiosti, kun matkaa ei kertynyt sitten niin paljon. 

Hyvissä ajoin saavuttiin paikalle, kun aateltiin, että varmaan klo 20 aloittelee lämmittelijänä toiminut Familjen. Eihän siinä ihan niin kuitenkaan käynyt, vaan Familjen aloitti vasta joskus 20.30. Hyötyä ajoissa menemisestä oli se, että virvoke jonossa ei tarvinnut aikaansa viettää niin kuin kävi niille, jotka hieman myöhemmin paikalla saapuivat.

Familjen oli juuri jotain sellaista kuin osasin sen olettaakin olevan. Eli toinen kaveri värkkäsi koneiden kimpussa ja sitten tämä päähenkilö eli musiikin isä hoiti laulamispuolen ja sen muun erilaisen kekkuloinnin lavalla. Hieman tylsähköä seurattavaa se oli ja tuollainen meininki toimii selvästi paremmin silloin, kun ollaan jossain ihan tanssimielellä liikkeellä tai sitten vastaavasti kotona fiilistellessä. Eipä settikään ollut pituudella pilattu, kun sieltä se 4 biisiä vain tuli. Hieno sinkkukappale Det Snurrar i Min Skalle sai toimia setin lopetus biisinä. Kuulemma Kentin keulamies Jocke Bergin mielestä paras kappale pitkiin aikoihin. 

No kauaa ei nokka tuhissut lämmittelejän jälkeen, kun jo itse pääakti eli Kent oli lavalla. Hyvä, että ehdittiin vessassa välillä käydä ja jo klo 21 Kentin sulosävelet tanssahtelivat korviimme. Ja aika mukavalla tyylillä se tanssahtelu sitten tapahtuikin. Olen viimeksi tainnut nähdä Kentin muistaakseni vuonna 2003 ja aivan selkeää piristymistä on tapahtunut tässä viiden vuoden aikana. Ovatko pojat saaneet sitten jostain uutta virtaa tekemisiinsä vai mistä lienee johtuu, mutta meininki oli oikein hyvää. Myös itse lavaan, valoihin ja taustakankaalle heijastettuihin kuvituksiin oli panostettu ja ne elävöittivät hienosti keikkaa. Ehdottomasti hienointa videomateriaalia oli eräässä taustavideossa pyörinyt erilaisten henkilöiden irvistely.

Olen aina helkkarin huono ollut muistamaan biisien nimiä ja varsinkaan niin, että yrittäisin sitten keikan jälkeen muistella, että mitä kappaleita soitettiin. No toki tällaiset kuin Om Du Var Här ja Dom Andra soitettiin. Kyllähän se pääasiassa sellaista hittikimaraa oli, mutta myös uudelta levyltä soitettiin useampikin kappale. Ja ehkä juuri posiitivisimmin yllätti näiden uusien biisien toimivuus livenä. Ihan ei ole täysin itseäni tuo uusi levy sytyttänyt, mutta näin livenä ne nousivat ihan uudelle tasolle. Kävi vähän samalla lailla kuin kesällä The Killersin keikalla, jonka jälkeen uusin Sam`s Town albumi on kuulostanut aivan mahtavalta. En ole vielä keikan jälkeen ehtinyt tuota uutta levyä soittimeeni nyt laittaa eli en ole päässyt testaamaan sitä, että kävikö Kentin uusimman tuotoksen kanssa ns. killersit :)

Mikään ei keikassa jäänyt häiritsemään tai tuonut sellaista fiilistä, että jotain oleellista olisi jäänyt puuttumaan. Yleisö innostui eniten yleensä Isola-albumilta tuttujen biisien ääressä ja samoin kävi toki tämän uuden hittisinkun Ingentingin kohdalla. Yleisö eli aika mukavasti mukana ja olin positiivisesti siitä yllättynyt. Ikäjakauma oli aika iso ja se kertoo kieltään siitä, että poikain musisointi vaikuttaa moniin eri ihmisryhmiin.

Aika kehumisen puolelle tämä koko teksti on mennyt, mutta täytyy sanoa, että erittäin hyvän vaikutuksen kyllä tekivät. Bändi soitti vähäeleisesti, mutta tyylikkäästi ja Jocke Berg sitten hieman yleisön kanssa rupatteli ja heitteli vesipulloja janoisille. Kauheaa karismaa en lavalla huomannut, mutta sitäkin toimivampaa musisointia ja tunteisiin vetoavaa meininkiä. Täytyy kiittää kovin keikasta ja antaa vielä kerran iso käsi eilisistä iltamista!

Kuva