On olemassa elokuvia, jotka tekevät sanattomiksi tavalla, joka lähes järkyttää. Milk on tällainen elokuva. Poistuessani elokuvateatterista en pystynyt tuntiin keskustelemaan elokuvasta kenenkään kanssa. Minun oli ensin niin sanotusti sulateltava elokuvaa mielessäni, ennekuin pystyin siitä järkevästi keskustelemaan. Ja jos ihan totta puhutaan, en minä kovin järkevästi pystynyt elokuvaa arvioimaan tämän jälkeenkään, sillä kaikki mitä sanoiksi sain puettua, oli aivan liian latteaa verrattuna siihen, miten syvästi elokuva todella minuun vaikutti.
Milk on tarina siitä, miten nelikymppinen Harvey Milk muuttuu elämäänsä turhautuneesta miehestä koko maailman tuntevaksi seksuaalivähemmistöjen etujen ajaksi, joka myöhemmin koki lähes marttyyrimaisia piirteitä saaneen kuoleman, tullessaan murhatuksi. Elokuva on kuvaus taistelusta tuulimyllyjä vastaan. Onneksi tuulimyllytkin voi voittaa yksi kerrallaan. Niin kävi Harvey Milkille, joka keskellä suvaitsematonta yhteiskuntaa jaksoi luoda uskoa tasa-arvoisemmasta maailmasta.
Vaikka elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1970-luvun Yhdysvaltoihin, huomaa elokuvaa katsoessaan, että moni tuulimylly on vieläkin voittamatta. Onkin tärkeää tehdä elokuvia Harvey Milkin kaltaisista ihmisistä. Elokuva ei ole pelkästään oman aikansa kuvaus, vaan totuus siitä, miten asiat ovat muuttuneet kuluneiden 30 vuoden aikana. Eteenpäin on tultu, mutta vauvan askelin.
Elokuvan parasta antia lienee Oscarinkin roolisuorituksestaan saanut Sean Penn. Mies osoittaa viimeistään tässä roolissa kuulevansa miesnäyttelijöiden lahjakkaimpaan kastiin. Sean Penn tuo Harvey Milkin rooliin sellaista toiveikasta ja elmänmyönteistä otetta, joka tarttuu myös katsojaan. Elokuvan välillä kipeistäkin aiheista huolimatta elokuva on sävyltään positiivinen. Tämä siitäkin huolimatta, että itse poistuin paikalta kyynelsilmin.
Suosittelen elokuvaa lämpimästi ihan jokaiselle.
Kuvat: Wikipedia ja Finnkino
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti