Tänään bänditreeneissä mietittyä...

Soittamisen iloa jälleen kerran tänään kävin harjoittamassa ja itselleni epätyypillisten rumpujen takaa. Toisaalta se on nyt tutuksi viime aikoina tullut, kun rumpali lähti bändistä lätkimään ja vararumpalitkin ovat tuntuneet loistavan poissa olollaan. Taitoni nyt eivät kovin kaksiset ole, mutta onhan niitä oikein veikeä mättää ja saa samalla myös liikuntaakin. Toisaalta jos kovasti harjoittelis niin kyllä sitä rumpujenkin salat varmasti aukenisivat sellaiselle tasolla, että jotain pop-/rock-meininkiä pystyisikin soittelemaan.

Tämä käyköön pienenä aasinsiltana koko tekstille. Rupesin ajattelemaan sitä, että miten vaikea sitä on ponnistaa isompaan tietoisuuteen ns. pinnan alta. Tälläkin bändillä ollaan jo 6 vuotta tahkottu eikä mitään sen erityisempää ole saatu aikaan, vaikka kovasti kaikkea on yritetty. On kierretty bändikilpailuja, soitettu kaikissa mahdollisissa kissan ristiäisissä, tungettu mukaan eri bändien keikoille lisäbändiksi milloin milläkin verukkeella, järjestetty itse tapahtumia ja vaikka mitä.  Porukka on myös tykännyt musiikista ja usein soitettu sellaisiakin bändejä suohon keikoilla, joilla nyt on levytyssopimus ja sitä kautta jo isommat markkinat edessä.

Olenko siis katkera, kun meidän bändi ei ole sitten onnistunut nousemaan tietoisuuteen kaikesta  huolimatta? Monet ajattelevat varmaan sitä, että ei olla varmaan sitten riittävän hyviä. En mä varmaan katkera ole, vaikka kovasti sitä aina oman bändinsä toivoisikin menestyvän. Enemmänkin mietityttää se, että millä tavoin mikäkin bändi aina valikoituu meistä monista samanlaisista yrittäjistä? Usein tuntuu, että sinne marginaalin jää ne parhaat bändit, oma bändini tietenkin mukaan lukien ;) Olen huomannut sen, että ratkaisevaa on ne oikeat suhteet. Niillä pelataan todella paljon. Toki bändin tasollakin on merkitystä, mutta ei se kuitenkaan aina riitä tai ei edes usein. On oltava oikeassa paikassa oikeaan oikeiden suhteiden kautta.

Paljon paskaa sitä puskee radioista ja saa niitä levytyssopimuksia ja tilaisuutensa näyttää kyntensä. Kaikki ei sitä saa, kuten meidän kohdalla on käynyt. Koskaan sitä ei kuitenkaan voi tietää, että milloin se meidän vuoro tulee. Ja vaikka ei sitä tulisikaan niin on tämä bänditoiminta paljon antanut ja keikkoja ollaan saatu kuitenkin yli 50 tehdä ja se on paljon ja niistä jää paljon hienoja muistoja joka tapauksessa. Ja kyllähän tässä yritetään paljon muutakin musiikkia vääntää, että jos se joskus sitten tärppäis edes jollain tasolla. Pääsisi edes sitä levyä kerran tekemään jonkun muun kustannuksella.

Tässä hieman nämä ajatukset nyt poukkoilevat, mutta tämä on niin laaja asia pohtia, että tässä väkisin karkaa ajatus usein ties minne asteille. Onneksi vielä kuitenkin laadulla on merkitystä ja se lopulta ratkaisee sen, että ketkä sitten vielä muistetaan edes kymmenen vuoden päästä. Kertakäyttöhitit unohtuvat, mutta todelliset lahjakkuudet ja levyt muistetaan pitkään. Ja ei ne itselle tärkeät levyt ole välttämättä mitään ison suosion saaneita bändejä vaan marginaalista paljon hyvää löytyy. Ja nykyään myös tämä levy-yhtiö toiminta on muuttumassa enemmän niin, että bändit julkaisevat levyjään itse. Ehkä sekin on sitten meidän tulevaisuutemme. Markkinointi tuollaisessa on yleensä vain se ainoa ongelma.

Pään seinään hakkaamista jatketaan silti edelleen. Nyt voi siirtyä kuuntelemaan, vaikka British Sea Poweria, joka on levytyssopimuksensa ja uransa ansainnut.