Kokeilin tänään jotakin uutta: latinobiciä. Painelin tunnille itsevarmutta puhkuen. Olinhan viime aikoina käynyt tanssimassa BodyJamissa ja Balletonessa ihan kunniakkaasti. Ikävä totuus iski kuitenkin jo viiden ensimmäisen minuutin kuluttua. Tavallinen mambo sujui vielä hyvin, mutta kun sen kaveriksi lisättiin muita askelkuvioita, joista lopulta muodostettiin askelsarjoja, seisoin elävänä kysymysmerkkinä kaikkien niiden tanssivien naisten seassa. En kerta kaikkiaan pysynyt mukana! Juuri, kun aloin päästä kärryille ensimmäisesta sarjasta, olimme jo siirtyneet uuteen, ja tipahdin jälleen kolisten alas kelkasta.
Olin kamalan nolostunut. Tuntui kuin kaikki ympärilläni olisivat tanssineet lattaria jo vauvana, kun itse olisin seisonut salissa liian isoissa kengissä, kengätnauhat auki, puntteihini kompastellen. Eikä yhtään auttanu se, että edessäni ollut todella innokas nainen kääntyili ja pyöri niin rivakasti ja yhtään ympärilleen katsomatta, että meinasin ainakin kymmenen kertaa jäädä alle. Uskon kyllä, että kaltaiseni tumpelo oli ärsyttävästi tiellä, mutta kyllä minuakin pelotti kun lähes kaksimetrinen jalkapari tulee ponnarit heiluen päin.
Ihme kyllä, vaikka seisoin kysymysmerkkinä ihmisjoukossa varmaan kolmasosan tunnista, ei yrittänyttä laitettu, vaan hiki oikeasti nousi pintaan. Tehokas siis, vaikken askeleissani aina oikeaan osunutkaan.
En vielä tiedä kehtaanko näyttää naamaani kyseisellä tunnilla enää toistamiseen. Toisaalta halu päästä tanssimaan on kova, mutta toisaalta mieli tekee valita jotain tutumpaa ja turvallisempaa, kuten spinningin. Ehkä hemmottelen itseäni uusilla jumppatrikoilla ja t-paidalla. Jotenkin sitä jumppaileekin reippaammin, jos on jotakin kivan pirteää päällä. Tampereen radion kilpailussa voitettu t-paita ei kuulu tähän kastiin ;)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti