Maanantaina ei mittään, tiistaina ei mittään?

Olen hävittänyt kalenterini. Etsin sitä pitkään kotoani, mutta tulin siihen tulokseen, että sen on täytynyt jäädä vanhempieni luokse. Vierailu heidän luokseen osoitti kuitenkin, ettei kalenteria löydy sieltäkään. Se on tipotiessään. En tiedä tulisiko minun panikoida. Mielessäni pyörii jo nyt kymmeniä päivämääriä, jotka pitäisi merkitä kalenteriin ennenkuin unohdan ne. Tenttipäiviä, työhaastatteluita, teatterivierailuja ja deadlineja. Olen hukassa ilman pientä kalenteriani. Ostohetkellä kalenterin hinta oli vaivaiset neljä euroa, nyt kun kalenteri on kadoksissa sen arvo on noussut korvaamattomaksi.

Olen aina ihmetellyt ihmisiä jotka eivät käytä kalenteria. Eräs ystäväni ei koskaan muista sovittuja asioita, ja kun ehdotan hänelle kalenterin käyttöän, hän kertoo ettei osaa käyttää sellaista. Hän ei kuulemma muistaisi kuitenkaan katsoa kalenteriaan saatika sitten kirjoittaa sinne. Hänen tapauksessa uskoisin niin myös tapahtuvan.

Vielä en panikoi. Seuraavaksi käyn läpi kaikki viime aikoina käyttämäni laukut. Toivoa siis on vielä. Vielä en halua vaipua siihen epätoivoiseen ajatukseen, että olen oikeasti hukannut kalenterini, ja tällä hetkellä sen onnellinen löytäjä minun sijastani tietää milloin minun kuukautiseni alkavat.



Kuva