Tarina siitä, miten Harvey Milkistä tuli seksuaalivähemmistöjen ikoni

On olemassa elokuvia, jotka tekevät sanattomiksi tavalla, joka lähes järkyttää. Milk on tällainen elokuva. Poistuessani elokuvateatterista en pystynyt tuntiin keskustelemaan elokuvasta kenenkään kanssa. Minun oli ensin niin sanotusti sulateltava elokuvaa mielessäni, ennekuin pystyin siitä järkevästi keskustelemaan. Ja jos ihan totta puhutaan, en minä kovin järkevästi pystynyt elokuvaa arvioimaan tämän jälkeenkään, sillä kaikki mitä sanoiksi sain puettua, oli aivan liian latteaa verrattuna siihen, miten syvästi elokuva todella minuun vaikutti.

Milk on tarina siitä, miten nelikymppinen Harvey Milk muuttuu elämäänsä turhautuneesta miehestä koko maailman tuntevaksi seksuaalivähemmistöjen etujen ajaksi, joka myöhemmin koki lähes marttyyrimaisia piirteitä saaneen kuoleman, tullessaan murhatuksi. Elokuva on kuvaus taistelusta tuulimyllyjä vastaan. Onneksi tuulimyllytkin voi voittaa yksi kerrallaan. Niin kävi Harvey Milkille, joka keskellä suvaitsematonta yhteiskuntaa jaksoi luoda uskoa tasa-arvoisemmasta maailmasta.

Vaikka elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1970-luvun Yhdysvaltoihin, huomaa elokuvaa katsoessaan, että moni tuulimylly on vieläkin voittamatta. Onkin tärkeää tehdä elokuvia Harvey Milkin kaltaisista ihmisistä. Elokuva ei ole pelkästään oman aikansa kuvaus, vaan totuus siitä, miten asiat ovat muuttuneet kuluneiden 30 vuoden aikana. Eteenpäin on tultu, mutta vauvan askelin.

Elokuvan parasta antia lienee Oscarinkin roolisuorituksestaan saanut Sean Penn. Mies osoittaa viimeistään tässä roolissa kuulevansa miesnäyttelijöiden lahjakkaimpaan kastiin. Sean Penn tuo Harvey Milkin rooliin sellaista toiveikasta ja elmänmyönteistä otetta, joka tarttuu myös katsojaan. Elokuvan välillä kipeistäkin aiheista huolimatta elokuva on sävyltään positiivinen. Tämä siitäkin huolimatta, että itse poistuin paikalta kyynelsilmin.

Suosittelen elokuvaa lämpimästi ihan jokaiselle.

Kuvat: Wikipedia ja Finnkino

Vanhan hevarin ajatuksia nykymetallista

Tämä on kenties ainoa kerta, kun tässä blogissa käsitellään metallimusiikkia, mutta päätin sen ottaa kuitenkin nyt esille. Olen kuitenkin jos ollut erittäin aktiivinen metallimusiikin kuuntelija ja elämääni on mahtunut vaiheita, jolloin ei oikeastaan mitään muuta musiikkia tullut kuunneltua. Vuosien saatossa kiinnostus kyseiseen musiikkityyliin on täysin hävinnyt. Onko tämä sitten vanhuutta vai mitä, sitä en tiedä. Päätinkin tehdä sitten niin, että tarkastellaan hieman minkälaisia metallibändejä tällä hetkellä on markkinoita ja löytyykö yhtään sellaista, jota jaksaisin vielä nykyään kuunnella. Täytyy heti suoraan sanoa, että oli kyllä todella kiven alla sellaiset bändit ja monta tuskallista kuuntelukokemusta joutui tätä varten suorittamaan. Lopulta löysin kolme sellaista levyä ja ne esiteltäköön tässä.

1. Mastodon - Crack the Skye

Tämän levyn kierous sai minut valtaansa ja tätä olen jaksanut kuunnella nyt monia kertoja ja lenkille usein nappaan tämän levyn mukaan, vie matkaa hyvin eteenpäin. Soundimaailma on mukava, kun sekoitetaan kovempaakin paahtoa sitten sellaisen 70-lukulaiseen urkuvetoiseen soundiin. Biisit napsahtavat aika nätisti usein kyllä progen puolelle ja joidenkin mielestä varmasti liikaakin, mutta itselleni sekin on hyvin toiminut, vaikka en mikään progen rakastaja kauheammin ole ollutkaan. Vokaali puolella mennään pääasiassa puhtaan eri vaihteluilla, välillä napsahtaen huutolaulun puolelle. Mutta kappaleet ovat tenhoavia, kerrassaan.

2. Solstafir - Köld

Melkein arvasin, kun rupesin näitä uusia metallilevyjä käymään läpi niin tähän listalleni päätyy jonkun islantilaisen bändin levy ja näin kävikin. Se on siitä kumma maa, että se saa tyyliin kuin tyyliin istutettua sellaisen aivan omanlaisen leimansa, mikä viehättää minua kovasti. Niin tähänkin. Biisien tunnelmat vaihtelevat kovasti ja musiikki on kovin maalauksellista. Jossain vaiheessa voi ajatella, että onko tämä metallia ollenkaan, mutta kai tämä siihen lokeroon nyt laitetaan. Tätä levyä on kauhean vaikea pukea sanoiksi, kannattaa ennemmin itse kokeilla ja luoda omat ajatuksensa tästä.

3. Profane Omen - Beaten Into Submission

Piti nostaa tähän mukaan sitten lukiotutun bändi. En ole vuosiin bändiä kuunnellut, mutta muistan, että jo lukioaikoinani tästä bändistä pidin. Vähän aikaan sitten on uusikin levy tullut, mutta sitä en nyt kuunteluun saanut niin piti tyytyä edelliseen julkaisuun. Tässä on sitten taas erittäin vihaista hc-pohjaista metallimättöä. Laulaja Jules Näveri näyttää osaamistaan todella komeasti, koska niin örinät, huudot kuin puhtaat laulutkin lähtevät todella upeasti. Soitto on uskomattoman teknistä, mutta silti kappaleen ehdoilla eikä kikkailumielessä. Musiikkia joka on tarkoitettu vain ja ainoastaan vitutukseen. Pientä suvantokohtaa lukuun ottamatta, silkkaa turpaan vetoa alusta loppuun. Jää erittäin tyhjä olo levyn kuuntelun jälkeen.


Tällaiset levyt siis kykenin löytämään, kun yritin löytää sellaisia levyjä, jotka metallimusiikkirintamalla itseäni vielä jaksavat miellyttää. Se täytyy kuitenkin sanoa, että kyllä aika on ajanut itsestäni ohi, eikä tuo musiikkilaji kauheammin jaksa enää itseäni sytyttää. Mutta ei se mitään, aikansa kutakin, tilalle on onneksi tullut jotain muuta ja niihin varmasti jatkossa kirjoitukseni keskittyvät.

Levyjen kannet tarjosi Levykauppa Äx.

Mahtava maaliskuu

Tämä maaliskuu on ollut yhtä loistavien levyjen tykitystä. Tässä maaliskuun kovimmat uutuudet:



Risto - Sähköhäiriöön
Risto-yhtyeen suurena ystävänä odotin tätä albumia kuin kuuta nousevaa. Enkä pettynyt. Mitään radikaalia muutosta tämän yhtyeen musiikissa ei ole uuden albumin kohdalla tapahtunut, joten syytä pettymykseen ei ole. Sähköhäiriöön on täynnä Ristolle tyypillisiä tarttuvia ja tanssittavia kappaleita mukavan sekavine teksteineen. Risto Ylihärsilä nyt vaan on nero.



PMMP - Veden varaan
Viime keskiviikkona päivän valonsa sai PMMP:n viides studioalbumi. Siinä missä Risto pysyy linjassaan, ovat Paula, Mira ja Jori lähtenee kokeilevamman popin tielle. Levy on taiteellisempi, rauhallisempi ja koskettavampi, kuin edeltäjänsä, mutta siinä onkin sen vahvuus. Tämän albumin kohdalla karistetaan todennäköisesti yhtyeen nuoret fanit kelkasta, mutta toisaalta yhtye saattaa valloittaa (jos se enää tällä mittapuulla on edes mahdollista) uusia kuulijoita tyylimuutoksellaan. Odotan innolla keikkasovituksia kappaleista.
Tällä hetkellä ehdoton suosikkini on mielestäni etäisesti Taiteliaa muistuttava Pariterapiaa.



Maj Karma - Salama
Maj Karma kuuluu henkilökohtaisesti niihin suomalaisiin rock-yhtyeisiin, joka jaksaa kiinostaa vuodesta ja levystä toiseen. Salama ei ole yhtyeen paras albumi, mutta albumi on kuitenkin toimiva kokonaisuus, josta löytyy Seitsemäs Manner -kappaleiden kaltaisia helmiä. Iso plussa myös jälleen upeasta kansitaiteesta.


Manboy - Deus Protector Noster
Manboy on yhtye, joka ei ole vielä lyönyt itseään läpi toivotulla tavalla. Silti en liene ainut, joka on pysynyt yhtyeen kelkassa alusta asti. Uusi levy on hyvä, vaikkei ihan loistavan debyytin veroinen olekaan. Olisi hauska nähdä yhtye livenä pitkästä aikaa. Viimeksi yhtye tuli nähtyä Placebon lämppärinä muutama vuosi sitten. Kyseisen keikan jälkeenhän yhtye pääsi lämmittelemään Placeboa muutaman lisäkeikan verran naapurimaissamme. Ei hassumpi suoritus.

Hassua kylläkin, kaikki levyt ovat kotimaisia. Kotimaisen musiikin ylivoimaisuutta haastaa tänään virallisesti julkaistu PJ Harvey & Parish John - A woman a man walked by -albumi, joka toivottavasti pääsee lähipäivinä kuunteluun. Vielä en voi sanoa albumista juuta, enkä jaata.

Keskiviikkona alkaakin sitten huhtikuu. Samana päivänä julkaistaan Scandinavian Music Groupin uusi albumi, joka kantaa nimeä Palatkaa Pariisiin. Sitäkin odotellessa.

Kuvien lähteet: CDON.com sekä Levykauppa Äx

Suomi jazzin paluu tai nousu tai jotain...

Hieman on vierähtänyt aikaa nyt siitä, kun edellinen teksti tänne laitettiin. Syy siihen miksi näin  on käynyt? No ehkä se on laiskuus, muistamattomuus tai joku muu vastaava tekosyy. Nyt on tarkoitus tämä jälleen eloon saattaa uusien mielenkiintoisten aiheiden kera ( ainakin kirjoittajien mielestä mielenkiintoisten ). 

Tällä kertaa ajattelin hieman kartoittaa jazz-innostustani, joka on on tässä viimeisen vuoden aikana noussut esiin. Aikaisemmin en tästä musiikista niin välittänyt, mutta nyt on noussut paljon mielenkiintoisia suomalaisia tekijöitä esiin ja he saivat heräämään mielenkiintoni tätä musiikkilajia kohtaan. Ulkomaisia tekijöitä tulee edelleen aika vähän kuunneltua ja pääasiallinen mielenkiintoni kohdistuukin kotimaisiin tekijöihin. Pienet tuntuvat Suomessa nämä jazz-piirit olevan, koska monilla levyillä pyörii samoja naamoja. Ehkä se on yksi syy, että laatu pysyy koko ajan korkealla ja yllättävää on myös se, että tyylit vaihtelevat kuitenkin levyittäin. Seuraavaksi ajattelin nostaa muutamia mielenkiintoisia nimiä/levyjä esiin, joita on tässä itse tullut viime aikoina kuunneltua.

Five Corners Quintet - Hot Corner

Tämä levyhän pokkasi eilen myös Emma-palkinnon ja mielestäni täysin ansaitusti. Kaverit ovat kovasti tämän asiansa eteen uurastaneet ja suosiotaan kasvattaneet ympäri maailmaa. Itsehän he kutsuvat omaa jazziaan tanssittavaksi sellaiseksi. Odotankin mielenkiinnolla, että minkälaisia erilaisia remixejä tämänkin levyn kappaleista tullaan tekemään. Tämän levyn itse tilasin vinyylinä ( ja sitä saikin pirun kauan odottaa ) ja tätä on tullut erittäin paljon kuunneltua. En ole kuitenkaan vielä varma, että nouseeko tämä levy vielä ensimmäisen levyn tasolle, mutta mainio tapaus silti kaikin puolin.

Mikko Hassinen - Traveller

Tämä on viimeisin löytöni. Erittäin hienoa bigband-mausteista jazzia. Ison kuuloista soundia ja poikkeaviakin ratkaisuja. Tällä levyllä on myös sitä soittotaitelua, mutta kuitenkin niin, että se toimii kappaleiden ehdoilla eikä soittajan egon pönkittämisenä. Erittäin suositeltavaa niille, jotka puhallin soittimista tykkäävät.

Auteur Jazz - Two Jaguars in Warsow ( ep )

Tämä kolmen kappaleen maistiainen herätti mielenkiintoni tätä orkesteria kohtaan ja täysi pitkää odotellessa on tätä joutunut kuuntelemaan kerran jos toisenkin. On musiikillisesti selkeästi Five Corners Quintetin hengenheimolainen, ainakin tämän ep:n perusteella.

Stance Brothers - Kind Soul

Tämä levy pitää sisällään konemaustettua jazzia ja monipuolisia sävellyksiä. Tämä on yllättäen toiminut todella hyvin lenkkimusiikkina, jota ei voi monesta jazz-levystä sanoa.

Joona Toivanen Trio - Frost

Tämä levy on ollut useamman vuoden jo oma suosikkini, jo ennen tämän jazz-innostuksen alkamista. Perinteistä pianovetoista rauhallista jazzia ja tässä ne sävellykset ovat kerrassaan mahtavia. Luovat levyn nimen mukaista tunnelmaa.

Tässä olisi nyt niitä levyjä, joita viime aikoina on jazz-rintamalta tullut kuunneltua. On niitä muitakin ollut, mutta nämä levyt ovat osoittautuneet niiksi, jotka eniten levylautasella viihtyvät.

Kuvat tarjosi: Levykauppa Äx!

Kesän viimeiset festarit(ko)

Tänään starttaa ehkä yksi kesän viimeisistä festivaaleista. Flow08 -festivaaleja on odotettu siitä lähtien kun ensimmäiset kiinnitykset julkaistiin. Kolmen päivän aikana meitä viihdyttää ainakin Múm, CSS, Le Corps Mince de Francoise, Sebastien Tellier, The Roots sekä Crystal Castle. Sunnuntaina esiintymässä ovat muun muassa Cut Copy sekä Plotium 74, mutta meillä on hallussamme ainoastaan perjantaille ja lauantaille oikeuttavat liput. Sunnuntaina matkaamme jo iltapäivästä kotiin.

Tästä kaikesta ja ehkä vähän muustakin tulossa siis kattavaa raporttia heti alkuviikosta.


Kuvat täältä. Kuvaajat L. Brancovitz ja Jussi Hellsten.

Ps. Muista osallistua tähän arvontaan! Ja vielä ehdit vastata myös tähän arvontaan!

PMMP @ Kotkan Meripäivät 27.7.2008

PMMP:n tyttöjen paluuta on odotettu kuin kuuta nousevaa. Ainakin minä olen odottanut. Kun kesän keikat keväällä julkistettiin oli selvää, että jonnekkin on päästävä. Se joku oli sitten lopulta Kotkan Meripäivien keikka sunnuntaina 27.7. Paikkana siis Kotka ja muita esiintyjiä muun muassa Yö sekä Guitar Slingers, joita emme tosin katsoneet.

Kotkan Meripäivien areenakonsertit olivat varustettu merkinnällä K-18. Ehkä tästä syystä minulle tuli pienoisena yllätyksenä se, että alue oli täynnä pieniä lapsia vanhempiensa kanssa. Lisäksi yleisön joukossa oli paljon henkilöitä, jotka olivat tulleet paikan päälle katsomaan Yötä. Lapset ja Yö-fanit eivät aiemmin ole sattuneet kanssani samoille PMMP:n keikoilla, mikä on toisaalta ihan hyvä vain. Ei sillä, että minulla olisi jotakin näitä ihmisryhmiä vastaan.

Mammalomansa päättäneet PMMP:n tytöt huokuivat esiintymisen iloa. Meno oli entisensä, ja esiintymistä oli ilo seurata. Yleisöä taasen ei ollut. Olen aiemmin tottunut siihen, että PMMP:n keikalla voi heittäytyä täysillä musiikin vietäväksi. Kotkassa moista ei kuitenkaan voinut tehdä, johtuen hyvin jähmeästä yleisöstä. Eturivissä varmasti meininkiä riitti, mutta suurin osa yleisöstä seisoi paikallaan ja töllötti lavalle tai ravasi jatkuvasti vessaan tai anniskeluun. Kaiken lisäksi yleisöä oli paikalla hävettävän vähän!

Kotkassa esitetty setti oli varsin perinteikäs. Kuulimme muun muassa kappaleet Päiväkoti, Oo Siellä Jossain Mun, Matkalaulu, Kovemmat Kädet, Rusketusraidat, Matoja, Päät Soittaa, Taiteilia ja Joku Raja. Bändi esitti myös uuden kappaleen, Viimeinen Valitusvirsi, joka ei valitettavasti ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen jäänyt mieleen kummittelemaan. Toisin sanoen, olin ehkä hivenen pettynyt, mutta odottelen silti kuuliaisena muuta uutta tuotantoa. Vaikea uskoa, että PMMP:n biisintekijäporukalla mentäisiin ihan suohon.

Kotkan keikasta jäi yleisön tahmeuden vuoksi vähän nälkäinen olo. Olisi mukava nähdä bändi jossakin toisessa keikkapaikassa ja toisenlaisen yleisön edessä. Saisin varmasti keikasta enemmän irti, jos ympärillä olisi yhtälailla PMMP:n paluusta iloitsevia ja sitä arvostavia ihmisiä. Valitettavasti loppukesän keikoista mikään ei oikein sovi omaan aikatauluuni, joten seuraava tapaaminen siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Sääli.

Kiitokset vielä PMMP:n tytöille oman tyylinsä säilyttämisestä näin äitiydenkin myötä. Ihan samalla tavalla sitä juttua tulee, eikä kieltä ole turhaan siistitty.

Jään innolla odottamaan uutta materiaalia ja toivottavasti pian toteutuvaa uutta kiertuetta.

Miralla on muuten uskomattoman hieno leikkaus hiuksissaan. Melkein kateeksi käy. Ja tyttöjen maku esiintymisasujen suhteen ei petä koskaan.



Kuvat: Sankari

Levyarvostelu: Plutonium 74 - Peittoalueen ulkopuolella

Mietin ennen tätä kirjoittamista, että mihin sitä sitten tätä bändiä vertaisi. No mieleen tuli sitten kaksi bändiä: Risto ja Leevi and the Leavings. Eli jos koskaan ei ole tätä bändiä aikaisemmin kuullut niin jotain tuollaista on siis luvassa.

Heti alusta alkaen musiikki sai hymyn naamalle. Ensimmäinen kuuntelu tapahtui lenkillä juostessani ja toimi aika täydellisenä soundtrackina, kun tuolla luonnossa juoksi. Toi positiivista energiaa matkan taittamiseen. Kappalemateriaali on suhteellisen tasalaatuista ja mitään ihmeempiä notkahduksia ei tapahdu missään vaiheessa. Tavallaan on hieman kahdenlaisia kappaleita, on niitä hassutteluja ja sitten ehkä hieman vakavampaa ja enemmän kieli poskessa tehtyjä kappaleita. Sellainen perus letkeys paistaa kuitenkin läpi koko levyn ajan ja siksi tätä on erittäin rentouttavaa kuunnella. Sanoitukset tempaavat mukaansa ja huomaa usein toistelevansa niitä kaikkein hölmöimpiä hokemia.

Kaiken kaikkiaan erittäin toimiva paketti, jossa lyriikat, sävellykset ja sovitukset lyövät hyvin yhteen. Olen huomannut, että aina vaan palaa uudelleen levyn ääreen ja kuuntelee siitä uudestaan ja uudestaan. On mukava, että tulee koko ajan esille erilaista suomalaista musiikkia sen perinteisen suomirockin sijaan.

Jos sitten pitäisi listata ne kappaleet, mitkä voisi tältä levyltä ensi kuuntelijalle suositella niin ne voisivat olla seuraavat: Kaisa meni Diskoon, Radioaktiivisen kalan salat ja Tuubajuuba. Noilla pääsee hyvin käsitykseen siitä, että mitä tuleekaan olemaan luvassa. Käykää siis hyvät ihmiset tämä bändi tarkastamassa ja kertokaa omat mielipiteenne!

Kuva